MAN - Uudet autot

Ruotsin suurin kuljetusten ostaja, metsäteollisuus, toimittaa ulkomaanvientiin 90 % tuotteistaan. Suuri osa kuljetetaan rautateillä.

- Kuljetuskapasiteetin puute ja korkeat kustannukset kyseenalaistavat kuitenkin edellytyksiä käyttää junakuljetuksia, metsäteollisuuden kuljetuksista vastaava Elin Svedlund totesi Tukholmassa järjestyillä "Rautatiepäivillä".

Junat kulkevat täyteen kuormattuina etelään, mutta palaavat tyhjinä pohjoiseen. Kilpailu Kiinasta kasvaa, kustannukset kohoavat ja rautateiden kapasiteettipuute ahdistaa Ruoitsin metsäteollisuutta.

- Kiristynyt kilpailu maailmanmarkkinoilla on tullut meille yllätyksenä. Meillä ei ole 90-luvun jälkeen ollut yhtä kovaa kilpailua kuin tänään, Swedlund sanoo.

Ennen kyettiin myymään metsäteollisuuuden tuotteita Kiinaan. Nyt Kiina on rakentanut oman metsäteollisuutensa, joka on kaksi kertaa suurempaa ja nykyaikaisempaa kuin Ruotsin metsäteollisuus, Rautatiepäivillä todettiin.

- Nyt maksaa yhtä paljon kuljettaa tonni tavaraa Kiinasta Eurooppaan kuin kuljettaa Pohjois-Ruotsista Ruhrin alueelle Saksassa. Tämän kanssa joudumme kilpailemaan, Swedlund esitti ja jatkoi:

- Meidän on kyettävä pudottamaan kustannuksiamme, jos haluamme että asiakkaamme jatkavat ostojaan meiltä. Alaspäin kulkee hyvin, mutta meidän on täytettävä junamme ruokatavarloilla matkalla takaisin pohjoiseen. Eivätkä junat saa myöhästellä. Mikä ennen on kestänyt kaksi tuntia, voi tänään kestää kaksi päivää, Swedlund vaatii.

Swedliund sai vankkaa tukea vaatimuksilleen Teollisuuden kuljetusliiton varapuheenjohtajalta Thomas Arvidssonilta. Myös Trafikverketin kansainvälisten asioiden johtaja Linda Thulin toi esiin muutostarpeita.

(Transportnet.se)

Vuokraa toimitilaa! Toimitilaa tajolla!