MAN - Vaihtoautot

Ruotsi  ilmoittaa vuonna 2019 tieliikenteessä kuolleiden määräksi 223 henkilöä. Se on pienin määrä sen jälkeen kun uusi täsmennetty mittaustapa otettiin käyttöön.

- Olemme menossa oikeaan suuntaan, mutta emme saa luopua pyrkimyksestämme kohti nolla-visiota, Transportstyrelsen´in pääjohtaja Jonas Bjelfenstam kuittaa.

Entä  Suomessa? Vuonna 2014 liikennekuolemien määräksi ilmoitettiin 229. Sen jälkeen liikennekuolemien määrä on kasvanut. Liikenneturvallisuuden kehitys on vuosina 2014 - 2018 romahtanut EU:n jäsenmaiden joukossa sijalle 25. eli EU:N neljänneksi huonoimmaksi. (Valtiotalouden tarkastusviraston raportti 5/2019) Tieliikenteen erikoisvalvontaan koulutettu Liikkuva Poliisi lakkautettiin poliisihallituksen ja sisäministeri Päivi Räsäsen päätöksellä vuonna 2014. Samalla tieliikenteen valvonnan painopiste on siirretti kameratolppavalvontaan, nk. peltipoliiseille.

Ruotsissa on kaksi kertaa enemmän asukkaita kuin Suomessa ja yli kaksi kertaa enemmän autoja kuin Suomessa. Silti Suomen tieliikenteessä kuolee enemmän ihmisiä kuin Ruotsissa. Vastuun kantajia ovat sisäministeriö, sisäministeri ja poliisihallitus sekä liikenne- ja viestintäministeriö ja vastaava ministeri. Liikennekuolemien määrää vuodelta 2019 Suomessa ei ole ilmoitettu. (Toim.huom.)