MAN - Vaihtoautot

Bussiyhtiö Nobina on tilannut taas 20 BYD sähköbussia lisää. Niistä neljä sijoitetaan Tukholman Barkarbyn liikenteeseen. 16 bussia menee Linköpingin kaupungin liikenteeseen. Aiemmin tilatut 118 BYD E-bussit ovat sijoittuneet mm. Eskilstunaan, Ängelholmiin, Norrtäljeen ja Landskronaan.

Kiinalainen BYD on maailman suurin bussivalmistaja ja suurin myös sähköbussien valmistajana. Sillä on bussitehtaita Kiinan lisäksi myös Unkarissa ja Ranskassa, Etelä-Amerikassa, USA:ssa ja Kanadassa. Kiinan suuri bussivalmistaja on Yutong. Kummankin sähköbusseja on tilattu myös Suomeen. Kotimaisen sähköbussin lisäksi Suomessa nähdään myös Mercedes-Benzin, Volvon ja Scanian sähköbusseja.