MAN - Vaihtoautot

Väylä teettää tänä vuonna viimevuotista enemmän ratatöitä. Suurimmat ratatyöt liittyvät Luumäki-Imatra -ratahankkeeseen. Myös Tampere-Jyväskylä -rataosan kuuden sillan uusiminen on mittava projekti. Vaikka radan kunnostusta ja muita ratatöitä tehdäänkin läpi vuoden, kesän kynnyksellä työt lisääntyvät maan sulaessa. Tänä vuonna Väylällä on enemmän määrärahoja käytettävissään, joten kohteita on vuoteen 2019 verrattuna enemmän. Korona varjostaa kuitenkin kesän töiden aloittamista.

Ratatöiden ajankohdat on suunniteltu siten, että niistä aiheutuisi liikenteelle mahdollisimman vähän haittaa. Aina tähän ei päästä. Näissä tapauksissa töitä pyritään sijoittamaan ajankohtiin, jolloin liikennettä on vähänlaisesti. Tästä syystä ratatöitä tehdään perinteisesti erityisen paljon viikonloppuisin ja myös juhannuksena.