MAN - Vaihtoautot

Romutuspalkkiolle varattu kiintiö on nyt täyttynyt. Palkkiolla on tilattu 8 000 uutta autoa. 1 500 euron palkkiota maksetaan kuitenkin tammikuun loppuun asti toimitettaviin uusiin autoihin, mikäli romutuspalkkiosta on ehditty niiden tilaus- ja kauppasopimuksessa sopia ennen kiintiön täyttymistä.

Romutuspalkkiokokeilun oli määrä kestää 1.7.-31.12.2015, tai niin kauan kuin kokeilulle osoitettu määräraha riittää. Alun perin sille varattu 3 miljoonan euron määräraha loppui jo elokuun lopulla. Eduskunta myönsi kokeilulle vielä 5 miljoonan euron lisämäärärahan lokakuussa.

Romutuspalkkiota käytettiin ensisijaisesti pienten, edullisten ja energiatehokkaiden autojen hankintaan.