MAN - Vaihtoautot

200 miljoonan renkaan markkinat Euroopassa houkuttelevat ei vain vanhoja tekijöitä vaan myös aivan uusia valmistajia jätti-investointeihin Euroopassa. Varsinkin uusia aasialaisia rengasvalmistajia tullaan näkemään vahvasti kilpailussa mukana.

Yksi sellainen on eteläkorealainen Nexen. Sillä on uusi miljardin dollarin hintainen tehdas Tsekki tasavallassa Zatec'ssa. Tehdas vihitään virallisesti käyttöön 28.8.2019, mutta se on toimittanut renkaitaan markkinoille jo huhtikuusta 2019 lähtien. Vielä tämän vuoden aikana tsekkitehtaalta lähtee kolme miljoonaa rengasta. Vuosituotanto kasvaa 11 miljoonaan renkaaseen 2020 mennessä. 

Nexenillä on toinenkin merkittävä sijoitus Saksan Kasselissa: 9000 m2:n rengasvarasto noin 250 000 SUV- sekä henkilö- ja pakettiautorenkaille.

Myös perinteinen, Euroopassakin hyvin tunnettu japanilainen Toyo vahvistaa otetta Euroopan markkinoista uudella tuotekehitys- ja markkinatutkimuskeskuksella Saksan Willich'ssä. Sen tietoja tullaan hyödyntämään vuonna 2022 Serbiassa perustettavan uuden rengastehtaan toiminnassa. Tähän mennessä Toyo on valmistanut kaikki renkaansa Japanissa ja Malesiassa. Serbian tehdas tulee keskittymään loistoluokan henkilöautojen je kevythyötyautojen renkaiden valmistukseen.

Aasialaisten uskotaan tarjoavan erityisen edullisia ensiasennusrenkaita suurille autonvalmistajille Euroopassa.

(Vogel)