
Vuonna 2024 uusien sähköpakettiautojen kehittämistä varten perustettu Flexis-yhteisyritys kuuluu jatkossa sataprosenttisesti Renault-konsernille. (Kuva: Renault).
Renault Groupista tulee kevyiden hyötyajoneuvojen yhteisyritys Flexis SASn ainoa omistaja. Uuden tuotesarjan ensimmäisen mallin tuotannon on tarkoitus käynnistyä vuoden 2026 lopussa.
Renault ilmoitti ostavansa Flexisin kokonaisuudessaan kumppaneiltaan Volvo Grouplta ja CMA CGM Grouplta. Kolme yritystä perustivat yhteisyrityksen vuonna 2024 kehittämään sähkökäyttöisiä kevyitä hyötyajoneuvoja. Yrityskaupan jälkeen Renault vastaa hankkeen kehityksestä.
Viranomaishyväksyntöjen jälkeen Renault ostaa Volvo Groupin 45 prosentin ja CMA CGM Groupin 10 prosentin omistusosuudet Flexisistä. Kaupan on määrä toteutua vuoden 2026 ensimmäisen puoliskon loppuun mennessä.
Yrityskaupan ei odoteta muuttavan hankkeen tuote- tai teollistamistavoitteita. Flexis kehittää keskikokoisten sähköpakettiautojen segmenttiin tuotteita ja palveluja, jotka perustuvat niin sanottuun skateboard-alustaan, 800 voltin pikalatausteknologiaan sekä ohjelmistopohjaiseen ajoneuvoarkkitehtuuriin (Software-Defined Vehicle).
Hankkeessa työskentelee noin 1 300 henkilöä useissa Renault’n toimipisteissä Île-de-Francen alueella sekä Sandouvillen tehtaalla Normandiassa. Sandouvillessa on tarkoitus käynnistää uuden Renault Trafic Van E-Tech -mallin tuotanto vuoden 2026 loppuun mennessä. Kyseessä on uuden tuotesarjan ensimmäinen malli.
Volvo Group aikoo puolestaan myydä ajoneuvoja vuodesta 2027 alkaen kuorma-automerkki Renault Trucksn kautta. Renault ja Renault Trucks jatkavat näin yhteistyötään kevyiden hyötyajoneuvojen segmentissä.
(kfz-betrieb)



