MAN - Vaihtoautot

Suomen rajavartiolaitoksen ilmoittaman tuoreimman linjauksen mukaan virolainen työvoima ei voi liikkua rajan yli Suomeen sunnuntaista 22. maaliskuuta alkaen. Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Aleksi Randellin mukaan päätös luo merkittävän haasteen Etelä-Suomen rakennustyömaille, jos suuri osa virolaisista matkustaa lahden yli eikä pääse palaamaan takaisin Suomeen. 

Vielä 19.3 vallalla oli käsitys, että Suomen ja Viron välinen työmatkaliikenne voisi jatkua matkustusrajoituksista huolimatta lähes normaalisti ja ilman karensseja kummassakaan päässä. Suomen rajavartiolaitos julkaisi kuitenkin myöhään torstai-iltana sisäministeriön päätöksellä uuden ohjeen rajat ylittävästä työmatkaliikenteestä. Tämän mukaan sisärajan ylittäminen on pysyvän työsuhteen perusteella sallittua sunnuntaista alkaen vain Ruotsin ja Norjan rajoilla olevilla luontaisilla työssäkäyntialueilla. Virolaiselle työvoimalle raja sen sijaan menee kokonaan kiinni. Uudellamaalla noin kolmannes talonrakennustyömaiden työntekijöistä on ulkomaalaisia ja heistä valtaosa virolaisia. Näin ollen virolaisten jääminen rajan taa voi synnyttää rakentamisessa nopeasti työvoimapulan ja vaikeuttaa työmaiden toimintaa.