MAN - Tapahtumat

VTT ja Tampereen ammattikorkeakoulu ovat hahmotelleet Suomen liikenneinfrastruktuurin kehittämiselle neljä vaihtoehtoista polkua: Älykäs, Huima, Kuuliainen ja Niukka. Nämä johtavat hyvinkin erilaisiin tulevaisuudenkuviin, kun tarkastelujakso on ulotettu vuoteen 2040 saakka.

Tulevaisuudenkuvia on peilattu eri tavoitteisiin, jotka liittyvät Suomen asemaan Euroopassa, elinkeinoelämän kilpailukykyyn, työllisyyteen, alustatalouteen ja hiilivapaaseen liikenteeseen. Huima-vahtoehto edellyttäisi väylänpidon vuosittaisen kokonaisrahoituksen kasvattamista nykyisestä noin 3,2 miljardista eurosta 4,2 miljardiin euroon.

”Vuoteen 2040 mennessä väylänpitoon on tarve sijoittaa kokonaisuudessaan 77–105 miljardia euroa. Rahoitus on syytä käyttää viisaasti. Summat ovat suuria, ja yhteiskunnan kannalta erittäin iso kysymys on se, mitä rahalla voidaan saada aikaan – tai olla saamatta”, hankkeen ohjausryhmän puheenjohtajana toiminut Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen toteaa.

Jos haluamme olla liikenteen uusien palveluiden edelläkävijöitä, meidän on oltava rohkeita myös niihin tarvittavan infran kehittämisessä ja tukemisessa,” liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner sanoo.  

Raportti on saatavilla verkosta VTT:n sivuilla http://www.vtt.fi/inf/pdf/technology/2017/T283.pdf

Tutustu lehtiimme! Tutustumistarjous!
Vuokraa toimitilaa! Toimitilaa tajolla!