MAN - Vaihtoautot

Hallitus on antanut 28. syyskuuta esityksen uudeksi kaupunkiraideliikennelaiksi, jolla metro- ja raitioliikenne saadaan lainsäädännön piiriin.

Uuswn laintasoisen sääntelyn kerrotaan olevan tarpeellista, kun metroliikenne laajentuu Espoon puolelle vuonna 2016.

Lakiesityksen mukaan metro- ja raitioliikenteestä tulisi ilmoituksenvaraista toimintaa. Ilmoitus tehtäisiin Liikenteen turvallisuusvirasto Trafille, joka vastaisi myös metro- ja raitioliikenteen turvallisuusvalvonnasta. Trafi ei kuitenkaan antaisi teknisiä määräyksiä tai hyväksyisi kalustoa tai infraa käyttöön otettavaksi.

Vastuu toiminnan turvallisuudesta olisi jatkossakin toiminnanharjoittajalla itsellään. Toiminnanharjoittajalle asetettaisiin kaupunkiraideliikennelaissa samanlaiset vaatimukset kuin rautatieyrityksille on asetettu rautatielaissa. Keskeisenä vaatimuksena olisi toiminnanharjoittajalta edellytettävä turvallisuusjohtamisjärjestelmä.

Perinteisen, katuverkolla tapahtuvan raitioliikenteen lisäksi lakiesitys kattaa myös pikaraitioliikenteen, jonka käynnistämistä suunnitellaan pääkaupunkiseudun lisäksi Tampereen ja Turun alueella.

Hallitus esittää, että laki tulisi voimaan 1. maaliskuuta 2016. Raitioliikennettä laki alkaisi koskea vasta vuoden 2018 alusta lukien.