MAN - Vaihtoautot

Kulunut jäänmurtokausi alkoi jo joulukuun 2021 alussa, kun Otso lähti ensimmäisenä murtajana Perämerelle 3.12. ja palasi viimeisenä murtajana Katajanokalle 30.5.2022. Jäänmurtokauden pituudeksi tuli näin 179 vuorokautta. Suomenlahdella jäänmurtokausi kesti 11.4. asti. Selkämerellä kausi päättyi 20.4.

Päättynyt jäänmurtokausi oli kestoltaan pitkä ja varsinkin tammi–helmikuussa kovatuulinen. Tuolloin ahtautuneet jääkentät ajelehtivat lopputalven ajan edestakaisin pohjoisella Perämerellä. Jääolosuhteiden haastavuutta kuvaa esimerkiksi se, ettei Oulun varsinaista väylää voitu erittäin vaikeiden jääolosuhteiden johdosta käyttää 2.3.–26.3., ja liikenne Ouluun jouduttiin avustamaan pidempää reittiä Kemin väylän kautta.

”Talvi kehittyi varsin nopeasti marraskuun lopulta alkaen. Tuossa vaiheessa jääkenttä kasvoi keskimääräistä nopeammin”, kertoo merenkulun asiantuntija Tuomas Taivi Väylävirastosta. Maksimijääpeite merialueella saavutettiin helmikuun alussa, ja se oli n. 93 000 km2.

”Kylmä jakso jäi lopulta lyhyeksi. Talven kehitys jäi ikään kuin paikoilleen tammikuun puolivälissä, jolloin vallitsi pitkähkö jakso kovia tuulia, jotka painoivat jäämassan kasaan. Keskimääräistä viileämpi kevät taas pitkitti jäisen kauden päättymistä varsinkin Perämerellä”, summaa Taivi.

Viime vuosina jäänmurto on Perämerellä aloitettu usein joulun tietämillä yhden murtajan voimin, ja seuraavat ovat lähteneet liikkeelle vasta tammikuun puolella. Nyt toinen murtaja tarvittiin Perämerelle jo 9.12 alkaen.

Merialueen alusten avustuksia oli kauden aikana yhteensä 2 271 kpl, joista hinauksia oli 224 kpl. Jäänmurtokaudella 2020–2021 avustettiin 1 655 kertaa.

Jäänmurtajat liikkuivat yhteensä 79 421 meripeninkulmaa, noin 147 100 km matkan eli yli 3,5 kertaa maapallon ympäri. Kauppa-aluksia avustettiin yhteensä 43 666 meripeninkulmaa, siis lähes 81 000 km matkan.

Ensimmäiset avustusrajoitukset tulivat voimaan Perämerellä 4.12.2021 ja päättyivät 31.5.2022. Saimaalle avustusrajoitukset asetettiin samaan aikaan 4.12.2021, ja ne päättyivät 8.5.2022.

Avustusrajoituksilla määritetään, millaisilla aluksilla on oikeus jäänmurtoavustukseen Suomen satamiin. Avustusrajoitus on sidoksissa aluksen jääluokkaan ja kokoon sekä vallitseviin jääolosuhteisiin.

Yhteensä jäänmurtajat olivat operoinnissa 924 vuorokautta, joka on selvästi enemmän kuin talvena 2020–2021, jolloin operointia oli 630 vuorokautta. Yhtä aikaa oli töissä 8 murtajaa. Väyläviraston käytössä oli Arctian seitsemän jäänmurtajaa sekä yksi Alfons Håkansin jäänmurtaja. Pisimpään murtotöissä oli murtaja Otso, joka oli merellä 179 vuorokautta.

Saimaalla jäänmurtokausi alkoi jo marraskuun loppupuolella, jolloin tarvittiin avustavia jäänmurtopalveluita Saimaan kanavalla ja Saimaan yläsatamissa. Varsinainen jäänmurto Saimaalla alkoi 2.12.2021 ja päättyi 31.1.2022, eli kesto oli yhteensä 61 vrk. Saimaan kanavan liikennekausi päättyi 31.1.2022 ja avattiin liikenteelle 28.3.2022 kanavan vuokrasopimuksen edellyttämällä tavalla.

Saimaalla toimittiin alkutalvesta kolmen murtajan voimin, Saimaa/Calypso, Protector ja Meteor. Yhteensä jäänmurtajat olivat operoinnissa Saimaalla 167 vuorokautta.

Avustuksia Saimaalla oli yhteensä 170 kpl, hinaamaan jouduttiin 18 kertaa.

Kauppa-aluksia avustettiin Saimaalla yhteensä noin 9 000 meripeninkulmaa ja murtajat liikkuivat noin 12 000 meripeninkulmaa eli 22 200 km kauden aikana.

Keväällä Saimaan sisäistä jäänmurtoa tehtiin 19.4.–8.5.2022 Tyrsky-puskijalla yhteensä 20 vuorokautta

Väylävirasto vastaa talvimerenkulun avustamisen viranomais- ja tilaajatehtävistä sekä valtakunnallisesta koordinoinnista, kehittämisestä ja ohjauksesta.