Sisä-Suomen elinvoimakeskuksen teiden päällystystyöt käynnistyvät ennen vappua viikolla 18. Alueelle on kilpailutettu kuusi päällystysurakkaa, joista kaksi keskittyy Kanta-Hämeen maakunnan alueelle ja loput neljä Pirkanmaalle.
Tänä vuonna kevät on edennyt aikaisin ja routa sulanut siten, että päällystystyöt voidaan aloittaa jo ennen vappua Sisä-Suomen elinvoimakeskuksenkin tieverkolla. Tämän hetken arvion mukaan alueen suunniteltu yhteensä noin 250 km päällystysohjelma saadaan toteutettua kallistuneesta sideaineen hinnasta huolimatta, mutta lopullinen toteuma tiedetään vasta työkauden edettyä tarpeeksi.
Viikolla 18 tehtävät päällystystyöt
Päällystystyöt
- Vt2 Tasku-Wenäjän kartano, Humppila, työskentelyaika 27.–30.4.
- Vt3 Herala-UUD raja, Riihimäki, työskentelyaika 28.–30.4., yötyö klo 15–05
- Kt54 Loppi, työskentelyaika 29.–30.4.
- Vt3 Hakoinen-Koveronkulma, Janakkala, työskentelyaika 30.4.–5.5., yötyö klo 18–06
Valmistelevat työt
- Kohde Kt54 Loppi, palteenpoisto, työskentelyaika 26.–30.4., klo 18–05
Työnaikaiset liikennejärjestelyt
Päällystystöistä aiheutuvat poikkeavat liikennejärjestelyt aiheuttavat ruuhkautumista ja matka-aikojen pidentymistä. Itse päällystämisen lisäksi myös valmistelu- ja viimeistelytyöt näkyvät tien päällä. Päällystämisen jälkeisillä viikoilla tehdään vielä tiemerkintä- ja muita viimeistelytöitä, ennen kuin kohde on kokonaisuudessaan valmis ja nopeusrajoitukset voidaan palauttaa normaaleiksi.
Aikatauluihin voi tulla muutoksia. Säät ja konerikot voivat vaikuttaa aikatauluihin. Toivomme tienkäyttäjiltä varovaisuutta työmaan kohdalla liikuttaessa sekä varautumista mahdollisiin viivästyksiin.
Tietyömaiden sijainnin ja mahdolliset liikennejärjestelyt voi tarkistaa etukäteen esimerkiksi Fintrafficin Liikennetilanne-palvelusta, mikä auttaa suunnittelemaan reitin ja varautumaan mahdollisiin viivästyksiin. Päällystyskohteita voi tarkistaa myös https://suomenvaylat.vayla.fi/.




