MAN - Vaihtoautot

UPM:n biopolttoaineet-liiketoimintayksikön johtaja Petri Kukkonen, vasemmalla, ja St1 Oy:n toimitusjohtaja Mika Wiljanen kättelivät hymyissä suin uuden polttoaineen esittelytilaisuudessa. Aineen hinta on sama kuin perinteisen dieselin.

Energiayhtiö St1 on uudistanut dieselpolttonesteensä. Koko St1-verkostossa jakelussa oleva Diesel plus diesel-laatu, jossa yhdistyvät perinteinen öljypohjainen tuote UPM:n uusi kotimainen puupohjainen uusiutuva diesel. Kyseessä ei ole biodiesel eli Diesel plus sopii kaikkiin dieselmoottoreihin. 

Uusiutuva UPM:n diesel on mukana noin 10 prosentin seoksella. Teknisesti puupohjainen diesel voisi jo syrjäyttää kokonaan öljypohjaisen mutta tuotantokapasiteetti on vielä öljypohjaiseen verrattuna vähäistä.

UPM on kehittänyt BioVernoksi ristittyä tuotettaan jo vuodesta 2008. Sillä on suoritettu koeajoja lähinnä henkilöautokalustolla. Nyt on meneillään testejä muun muassa linja-autoliikenteessä. Tuote on sinällään valmis jo ammattiliikenteeseenkin.

St1 tuli nyt kilpailuun uudistuvista dieselpolttoaineista UPM:n osaaminen tukenaan. Aikaa myöten Suomessa tuotettu osuus tullee valtaamaan kasvavan osuuden dieselpolttoaineesta.

Auto, tekniikka ja kuljetus palaa aiheeseen tarkemmin numerossaan 5/2015 joka ilmestyy 3.6.2015 suurena Kuljetusnäyttelyn ennakkonumerona.