MAN - Vaihtoautot

Vuonna 2016 ehdotetaan aloitettavaksi kaksi uutta investointihanketta: Helsingin ratapihan toiminnallisuuden parantaminen ja Soklin kaivoksen tieyhteyksien parantaminen.

Länsimetron rakentaminen jatkuu. Ensimmäinen osa, Ruoholahti-Matinkylä, valmistuu vuonna 2016. Valtion avustus länsimetron ensimmäisen osan rakentamiseen vuonna 2016 on 20,4 milj. Valtio avustaa myös länsimetron jatkon, Matinkylä-Kivenlahti, rakentamista, josta ensimmäinen avustuserä tulee maksettavaksi vuonna 2017.

Joukkoliikenteen palvelujen ostoon ja kehittämiseen esitetään 84,5 milj. euron määrärahaa. Pääministeri Sipilän hallituksen hallitusohjelma sisältää 15 milj. euron säästön joukkoliikenteen palvelujen ostoon ja kehittämiseen. Ministeriö on ehdotuksessaan kohdentanut siitä pääosan junaliikenteen ostoihin.