MAN - Vaihtoautot

Sähköbusseja näkyy maanantaista 6.6. alkaen jälleen Tampereen katukuvassa, kun VR Groupiin kuuluva Pohjolan Liikenne aloittaa Nyssen linjojen 5,10 ja 90-94 liikennöinnin. Sähköbusseja tulee liikenteeseen 26 kappaletta. Samalla Pohjolan Liikenne avaa noin 100 joukkoliikenteen ammattilaista työllistävän Tampereen varikon Viinikassa.  

”Panostamme kestävään ja vastuulliseen joukkoliikenteeseen. Haluamme matkustamisen olevan niin helppoa ja mukavaa, että asiakkaat valitsevat joukkoliikenteen oman auton sijasta”, kertoo Pohjolan Liikenteen toimitusjohtaja Janne Hattula. 

”26 sähköbussin laivue on merkittävä askel Nyssen bussiliikenteen siirtymässä kohti puhtaita käyttövoimia. Se vastaa lähes 10 % busseista. Talviliikennekauden alkaessa elokuussa yhteensä 8 Nyssen bussilinjaa liikennöidään joko sähköllä tai uusiutuvalla dieselillä. Joukkoliikennelautakunnan uusien hankintalinjausten mukaisesti kaikki uudet sopimukset bussiliikenteestä tehdään puhtaita käyttövoimia hyödyntäen”, kertoo Nyssen suunnittelupäällikkö Juha-Pekka Häyrynen. 

Sähköbussit eivät näytä kovinkaan erilaisilta dieselbusseihin verrattuna – ne erottaa tavallisista busseista vain katolla sijaitsevista akkukoteloista. Suurin muutos tapahtuukin asiakas- ja kaupunkiviihtyvyyden parantumisessa.  

”Busseissa on sähkömoottorit, joten ne ovat tavallisia dieselbusseja hiljaisempia ja ne eivät tuota pakokaasuja. Lisäksi niillä matkustaminen on tasaisempaa, kun vaihdelaatikkoa ei ole ja vaihtamiseen liittyvä nykäisy puuttuu”, Hattula kertoo. 

Pohjolan Liikenne on liikennöinyt sähköbusseilla Helsingin seudun kaupunkilinjoilla vuodesta 2019 alkaen, ja lähivuosina yhtiön sähköbussien määrä kasvaa yli kahteensataan. Kokemukset ovat hyviä niin kuljettajien kuin matkustajien näkökulmasta. Bussien hiljaisuus voi tulla jopa yllätyksenä pysäkillä odottavalla matkustajalle. Jos odottaessaan keskittyy esimerkiksi puhelimeen, voi lähestyvä bussi jäädä huomaamatta.  

”Bussin saapumista ei kuule pitemmän matkan päähän samalla tapaa kuin dieselbussin kuulee. Matalissa nopeuksissa busseihin on kuitenkin lisätty matala rahiseva ääni turvallisuuden vuoksi”, Hattula jatkaa.