AJO-BR_1000x400.jpg
previous arrow
next arrow

Vuonna 2025 Nurminen Logistics jatkoi kannattavaa kasvua tehden vahvan 18,3 milj. euron vertailukelpoisen liikevoiton (16,7 % liikevaihdosta) sekä vahvan 20,1 milj. euron operatiivisen kassavirran. Vuoden 2025 liikevaihto, 109,4 milj. euroa, kasvoi 4,4 % edellisestä vuodesta.

Suomen ja Ruotsin liiketoiminnat kasvoivat hyvin niin orgaanisesti, kuin vuoden 2024 lopussa toteutetun Essinge Rail Ab:n yrityskaupan vetäminä. Useat geopoliittiset epävarmuudet sekä kansainvälisten tavaravirtojen uudelleenreititykset vaikuttivat negatiivisesti Baltian liiketoimintaan ja volyymit laskivat selvästi.

Vaikka markkina-alueiden taloudellinen kehitys oli heikkoa, pystyimme tekemään kaikilla osa-alueilla hyvää tulosta ja jatkamaan investointeja kansainväliseen kasvuun, erityisesti rautatielogistiikassa.

Vahvistimme edelleen taseasemaamme, joka mahdollistaa kasvustrategiamme toteutuksen kansainvälisessä liikenteessä sekä orgaanisesti että yrityskaupoilla. Kassavaramme olivat tilikauden lopussa 20,3 miljoonaa euroa. Konsernin omavaraisuusaste oli 43,9 % ja nettovelat ilman IFRS16 eriä suhteessa käyttökatteeseen olivat 0,24.

Vuonna 2025 tavoittelimme kasvua kehittämällämme uudella rautatiekuljetuspalvelulla Göteborgin sataman ja Pohjois-Suomen välillä. Palvelu otettiin nopeasti käyttöön kansainvälisten asiakkaiden keskuudessa, mutta Suomen markkinoiden kysyntä jäi ennakoitua rajallisemmaksi, minkä vuoksi arvioimme reitin kasvupotentiaalin uudelleen ja päätimme lopettaa liikennöinnin sekä kirjata -1,8 milj. euron poistamattomat kehittämismenot alas.

Strateginen ratkaisumme keskittää kasvuinvestoinnit suuremmille markkinoille Manner-Eurooppaan ja Ruotsiin hyödyntää vahvaa rautatielogistiikan osaamistamme ja ohjaa resurssit alueille, joilla kysyntä kasvaa. Tämä osoittaa yhtiön rohkeutta kokeilla uutta, oppia nopeasti ja tehdä päätöksiä, jotka tukevat pitkäjänteistä ja vahvaa kasvua tulevina vuosina.

Kassa ja taseemme mahdollistavat jatkossakin kasvuhankkeiden toteuttamisen ja niihin liittyvän hallitun riskinoton, jota ilman ei synny tulevaisuuden merkittävää kasvua eikä sitä menestystarinaa, jota määrätietoisesti rakennamme.

Näemme kansainvälisen rautatieliiketoimintamme kasvunäkymät hyvinä, sillä palveluverkoston laajeneminen, asiakaskunnan kasvu ja brändimme tunnettuuden vahvistuminen luovat selkeät edellytykset kehitykselle.

Panostimme vuonna 2025 henkilöstön osaamisen kehittämiseen eri koulutuksilla. Lisäksi selkeytimme johtamisrakenteita tehostaaksemme toimintaa. Ruotsissa vahvistimme erityisesti myynnin ja rautatieoperoinnin toimintoja ja avasimme tätä varten toimipisteen Pohjois-Italiaan. Näillä toimenpiteillä luomme paremmat edellytykset kansainväliselle kasvulle ja avaamme helmikuun lopussa oman viikoittaisen blokkijunayhteyden Pohjois-Italian ja Ruotsin välille. Blokkijunassamme kulkevat kontit, katetut vaunut ja trailerit, ja palvelu kattaa laajan asiakaskunnan. Tarjoamme asiakkaillemme kokonaispalvelun terminaalitoiminnoista ovelta ovelle kuljetuksiin, jotka pystymme tuottamaan kilpailukykyisesti ja kapasiteettia joustavasti skaalaten. Tämä avaus luo perustan vastaavien reittien avaamiselle muualla Euroopassa ja tukee tulevien vuosien kansainvälistä kasvua. Palvelun toteutus ja lanseeraus vastaavat perinteisessä mielessä laajuudeltaan logistiikan rakennushankkeita.

Suomessa kasvava junaoperointimme oli toimialamme täsmällisintä ja tehokkainta kärkeä 96 %:n toimitusvarmuudella.

Terminaalitoiminnoissa Suomessa olemme onnistuneet merkittävästi kasvattamaan asiakaskuntaa erityisesti vihreän siirtymän sähköistys ja datakeskushankkeissa, joissa on hyvät kasvunäkymät. Näemme vuoden 2026 vakaana Suomen toimintojen osalta.

Uskomme, että laaja ja syvällinen osaamisemme auttaa meitä erottautumaan asiakkaidemme eduksi ja tuottamaan heille konkreettista lisäarvoa tulevaisuudessakin. Kasvun näemme tulevan yhä enemmän kansainvälisiltä markkinoilta, ja hyvä kilpailukykymme mahdollistaa kasvun jatkumisen Keski- ja Pohjois-Euroopan välisessä logistiikassa.

Vuoden 2025 viimeinen neljännes oli operatiivisesti vertailukautta vahvempi ja olemme päässeet aloittamaan vuoden 2026 operatiivisesti hyvistä lähtökohdista. Ruotsin talouden ja kuluttajakysynnän vahvistuminen tukee kasvuamme, vaikka emme odota vielä vuonna 2026 Baltian tai Suomen liiketoimintaolosuhteissa merkittävää käännettä parempaan.

Yhtiömme kilpailukyky perustuu hyvään markkina-asemaan, laaja-alaiseen logistiikkaosaamiseen ja kattavaan reittiverkostoon, joita tukevat syvä asiakasymmärrys ja korkeatasoinen palvelu. Tämä kokonaisuus luo vahvan perustan omistaja-arvon pitkäjänteiselle kasvattamiselle.

Haluan osoittaa lämpimän kiitokseni omistautuneelle ja innovoivalle henkilöstöllemme sekä kiittää asiakkaitamme ja kumppaneitamme luottamuksesta. Tänä vuonna juhlimme Nurminen Logisticsin 140-vuotista matkaa, mikä muistuttaa meitä ainutlaatuisesta perinnöstämme ja velvollisuudestamme edetä rohkeasti kohti uusia avauksia, kasvua ja tulevaisuuden mahdollisuuksia.

Tulevaisuuden näkymät

Nurminen Logistics arvioi, että konsernille relevantin logistiikkamarkkinan kehitys vahvistuu vuoden 2026 aikana erityisesti Keski-Euroopan uusien reittien ja asiakkuuksien ajamina mahdollistaen konsernin liiketoiminnan positiivisen kehityksen vuonna 2026. Keskeisten instituutioiden ennustama talouden ja kuluttajakysynnän elpyminen erityisesti Ruotsissa tukee Nurminen Logisticsin palveluiden kysyntää.

Uskomme, että erityisesti strategiamme keskiössä olevan junarahdin kysyntä lisääntyy konsernin kohdemarkkinoilla, mitä tukee tiukentuvan regulaation ajama ympäristöarvojen merkityksen kasvu päätöksenteossa sekä kasvava energiaraaka-aineiden kuljetusliiketoimintamme. Korkoympäristön vakiintuminen ja rahoituksen saatavuuden paraneminen tukee asiakkaiden tavaroiden sekä investointihyödykkeiden kysyntää, mikä tukee osaltaan Nurminen Logisticsin palveluiden kysyntää.

Nurminen Logistics on ylläpitänyt valmiutta käynnistää nopeasti suorat rautatiekuljetukset Kiinan ja Suomen välillä palvellakseen Pohjoismaiden ja Keski-Euroopan markkinoita. Markkinalla on selkeä tarve tälle palvelulle, sillä se tarjoaa asiakkaille merkittävän kilpailuedun.

Nurminen Logistics jatkaa panostuksia kansainvälisiin rautatiepalveluihin kansainvälisesti, jonka odotamme olevan konsernin kasvumoottori tulevaisuudessa. Konsernin pitkäaikaiset sopimukset useiden asiakkaiden kanssa turvaavat vakaan kannattavuuden lähivuosille.

Erittäin vahva taserakenne, voimakkaasti positiivinen kassavirta sekä merkittävät likvidit varat mahdollistavat orgaaniset kasvuhankkeet ja mahdolliset yrityskaupat.