MAN - Vaihtoautot

Norwegian on jo keskeyttänyt merkittävän määrän lennoistaan ja priorisoi tällä viikolla niin monen aikataulun mukaisen lennon ylläpitoa, kuin mahdollista, jotta heidän asiakkaillaan on mahdollisuus palata välittömästi kotiin. Yhtiö työskentelee myös läheisesti viranomaisten kanssa pelastuslentojen järjestämiseksi, jos se on tarpeellista. Norwegian on yhteydessä tekstiviestillä tai sähköpostitse matkustajiin, joihin reittimuutokset ja peruutukset vaikuttavat.

Koska suurin osa yhtiön koneista on pysäköitynä, Norwegian joutuu lomauttamaan tilapäisesti kaikkiaan yli 7 300 työntekijää. Se vastaa noin 90 prosenttia työntekijöistä, johon kuuluu lentäjiä, matkustamohenkilöstöä, huollon ja hallinnon henkilöstöä. Lomautusmenettely vaihtelee maittain ja Norwegianin edustajat ovat jo rakentavassa vuoropuhelussa ammattiliittojen ja henkilöstön edustajien kanssa kaikissa toimipisteissään verkostonsa alueella.