MAN - Vaihtoautot

Rovaniemen kaupungin keskustan alueella lasketaan nopeusrajoituksia. Jatkossa ydinkeskustan alueella nopeusrajoitus on 30 kilometriä tunnissa ja keskustan kehällä 40 kilometriä tunnissa. Liikennemerkkien asennustyöt on aloitettu viikolla 3 ja kaikki merkit on todennäköisesti saatu vaihdettua tammikuun loppuun mennessä.

Kaupunginhallitus on vuonna 2016 hyväksynyt kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelman, johon ydinkeskustan nopeusrajoitusten laskeminen perustuu. Kaupungin tavoitteena on lisätä merkittävästi kävelyä ja pyöräilyä vuoteen 2030 mennessä.

Korkeat ajonopeudet ovat kehittämisohjelman mukaan yleisin asukkaiden esille nostama liikenneturvallisuusongelma ja eniten turvattomuutta aiheuttava tekijä. Tutkimusten perusteella jalankulkijan kuoleman todennäköisyys kasvaa yli kaksinkertaisesti törmäysnopeuden kasvaessa 30 kilometristä tunnissa 40 kilometriin tunnissa. Taajama-alueiden liikenteen rahoittaminen parantaa myös koettua turvallisuutta ja elinympäristön viihtyisyyttä.