MAN - Vaihtoautot

Nokian Renkailla on sovittu henkilöstön työaikajoustoista lähivuosiksi. Sovitut työaikajoustot tarkoittavat sitä, että tuotannon viikkotyöaika vaihtelee kysynnän mukaisesti eri vuodenaikoina. Sopimuksen on tarkoitus parantaa tuotannon joustavuutta ja yhtiön kilpailukykyä.

Perjantaina allekirjoitetun sopimuksen ajan tehtaalla on voimassa myös työsuhdeturva, jolloin ei tehdä lomautuksia eikä irtisanomisia tuotannollisista tai taloudellisista syistä. Sopimus on voimassa 30.6.2018 saakka.

Yhtiön mukaan henkilöautonrenkaiden tuotannon työaikajoustoista keskusteltiin henkilöstön kanssa laajasti. Ja sopimuksen uskotaan tukevan Nokian tehtaan merkittävän roolin säilymistä myös tulevaisuudessa, niin renkaiden tuotannossa kuin uusien tuotteiden ja tuotantomenetelmien kehittämisessä.