MAN - Vaihtoautot

Nesteen toteuttamaan kyselyyn* vastanneista autoilijoista vain 29 % käyttää erilaisia mobiilimaksamisen muotoja arkitoimissaan. Mobiilimaksamiseen siirtymisessä käyttäjiä huolettavat eniten ongelmat nettiyhteyden kanssa, mahdollinen maksusta perittävä lisämaksu, toiminnon hitaus sekä maksamiseen liittyvät turvallisuusriskit.

Yli puolet Nesteen kyselyyn vastanneista (53 %) uskoo kuitenkin mobiilimaksamisen syrjäyttävän kortti- ja käteismaksamisen tulevaisuudessa. Lisäksi 83 % toivoi, että mobiilimaksamista pystyisi hyödyntämään laajemmin kuin tällä hetkellä on mahdollista.

Kyselyssä tärkeimmiksi kriteereiksi mobiilimaksamisen käyttämiselle nousivat helppous, vaivattomuus ja nopeus. Vastaajat kokevat, että aina mukana kulkeva puhelin toimii kätevästi myös maksuvälineenä.

“Mobiilimaksaminen on selkeästi kasvava trendi myös autoilun maailmassa. Autoilijat toivovat helppoutta ja vaivattomuutta matkantekoon. Saman trendin olemme huomanneet myös oman mobiilisovelluksemme Neste-äpin käytössä: pelkästään tänä vuonna Neste-äpillä tankkaavien lukumäärä on kasvanut lähes puolella”, kertoo Nesteen Marketing & Services -liiketoiminta-alueen digitaalisesta kehityksestä vastaava Juho Korpela.

Autoilijapaneelilla tehdyn kyselyn tulokset antavat kuitenkin ymmärtää, että kaikenlaisen mobiilimaksamisen vaivattomuutta ja lähestyttävyyttä on syytä kehittää edelleen.

“Äppien helppokäyttöisyyteen ja tarjonnan lisäämiseen tulisi siis enenevissä määrin kiinnittää huomiota”, Korpela jatkaa. Mobiilimaksamisen käyttöönoton esteenä vastaajat kokivatkin kaikenlaisen äppien kanssa kikkailun: "Jos sovelluksen käytössä on liikaa mutkia ja näppäilyä, on kortin käyttö vaivattomampaa. Käytettävyys tulisi hioa mahdollisimman yksinkertaiseksi ja intuitiiviseksi," kommentoi eräs kyselyyn vastanneista autoilijoista.

*) Nesteen toteuttamaan kyselyyn vastasi 121 Nesteen autoilijapaneelin jäsentä (otos 1196, vastausprosentti 10 %) 13.‒20.6.2018 välisenä aikana.