
Münchenissä automatisoitu MAN Lion’s City 12 E aloittaa koeliikenteen rekisteröityjen testimatkustajien kanssa. Hankekumppaneiden tavoitteena on nyt ennen kaikkea kerätä kokemuksia ajoneuvon käytöstä linjaliikenteessä. Niille on myös tarvetta.
Linja-auto kulkee vilkkaalla kadulla Münchenin pohjoisosassa. Se pysähtyy, lähtee liikkeelle ja käyttää suuntavilkkua lähestyessään pysäkkiä. Kaikki tämä tapahtuu ilman, että kuljettajan kädet ovat ohjauspyörällä. Matkustajan näkökulmasta kokemus on varsin epätavallinen.
Baijerin osavaltion pääkaupungissa MAN Truck & Bus ja Münchenin kaupungin energiayhtiö Stadtwerke München (SWM) sekä joukkoliikenneyhtiö Münchner Verkehrsgesellschaft (MVG) aloittavat MINGA-hankkeen seuraavan vaiheen, jossa automatisoitua linja-autoa kokeillaan testimatkustajien kanssa.
Marraskuun 17. päivästä alkaen automatisoidun MAN Lion’s City 12 E on tarkoitus kuljettaa ensimmäistä kertaa matkustajia linjan 178 osuudella Petuelringin ja Freimanner Hölzlin välillä. Koeajoja järjestetään maanantaista perjantaihin.
MINGA-hankkeen yhteistyökumppanit järjestivät tiistaina 3. marraskuuta ensimmäisen julkisen koeajotilaisuuden.
Hankkeen osapuolten mukaan MINGA siirtyy näin seuraavaan ratkaisevaan vaiheeseensa.

Turvallisuudesta vastaava henkilöstö pysyy edelleen mukana
MAN Lion’s City 12 E on varustettu viidellä lidar-anturilla, kuudella tutkalla, kahdeksalla kameralla ja satelliittipohjaisella paikannusjärjestelmällä.
Linjalla 178 on viime viikkojen aikana kerätty laajasti reittitietoja. Ne muodostavat perustan sille, että kaupunkilinja-auto pystyy nyt ajamaan reitin itsenäisesti.
– Ajoneuvo muun muassa ohjaa, kiihdyttää, jarruttaa ja käyttää suuntavilkkua itsenäisesti. Turvallisuudesta vastaava kuljettaja pysyy kuitenkin aina mukana valvomassa järjestelmien toimintaa, kertoo MANin linja-autostrategiasta ja linja-autojen tuotestrategiasta vastaava Michael Roth.
Ennen siirtymistään yleiseen tieliikenteeseen automatisoitu sähköbussi on käynyt läpi laajan testiohjelman MANin omalla testialueella. Lisäksi se on läpäissyt TÜVin tekniset tarkastukset ja muut tarvittavat hyväksyntämenettelyt.
MINGA-tutkimushankkeessa MAN tekee yhteistyötä automatisoituihin ajojärjestelmiin erikoistuneen teknologiayrityksen ADASTECin kanssa.
Teknologiaa päästään kokeilemaan arkiliikenteessä
SWM ja MVG vastaavat koeliikenteen käytännön järjestämisestä ja liittämisestä Münchenin linja-autoverkostoon.
Niiden tehtäviin kuuluvat linjan 178 koeajojen toteuttaminen, koulutetun turvallisuushenkilöstön järjestäminen sekä testimatkustajien informointi ja opastaminen.
Alkuvaiheessa kyytiin pääsevät vain rekisteröityneet testimatkustajat, joiden on lisäksi ilmoittauduttava etukäteen yksittäisille matkoille.
Kyse ei siis vielä ole tavanomaisesta linjaliikenteestä.
MAN Truck & Busin tutkimuksesta ja tuotekehityksestä vastaava johtokunnan jäsen Frederik Zohm pitää vaihetta tästä huolimatta ratkaisevana edistysaskeleena.
Ensimmäisten testiajojen myötä matkustajat pääsevät kokemaan teknologian toimintaa arkiympäristössä.
– Turvallisen ja luotettavan tekniikan lisäksi tarvitaan ihmisten luottamusta autonomisiin ajoneuvoihin. Haluamme nyt rakentaa tätä luottamusta, Zohm sanoo.
Zohmin mukaan MINGA-hankkeesta nyt saatavat kokemukset hyödynnetään suoraan tulevien ajoneuvosukupolvien ja muiden käyttökohteiden kehittämisessä.

Tavoitteena tehokas käyttö normaalissa linjaliikenteessä
Myös MVG testimatkustajien kanssa toteutettava koeliikenne on tärkeä askel, sanoo SWM ja MVG johtoon kuuluva Sinaida Cordes.
– Teknisestä kokeilusta tulee nyt palvelu, jonka matkustajat voivat kokea todellisissa olosuhteissa. Näin saamme arvokasta tietoa siitä, miten autonomiset linja-autot voidaan liittää joukkoliikenteeseen turvallisesti, käytännönläheisesti ja asiakaslähtöisesti.
Cordesin mukaan MVG on olennaista selvittää myös, voidaanko autonomisten linja-autojen käyttöä laajentaa ja miten ne voidaan tulevaisuudessa integroida luotettavasti ja taloudellisesti tehokkaaseen linjaliikenteeseen.
– Automatisoidulla 12-metrisellä linja-autolla kokeilemme ensimmäistä kertaa ajoneuvokokoluokkaa, jolla on mahdollisuuksia tehokkaaseen käyttöön tavanomaisessa linjaliikenteessä, Cordes sanoo.
Liittovaltion liikenneministeriö rahoittaa hanketta
Hankekumppanit haluavat autonomisten linja-autojen avulla tehdä joukkoliikenteestä tehokkaampaa, joustavampaa ja kestävämpää.
Osapuolten mukaan autonomiset järjestelmät tarjoavat erityisesti kasvavan kuljettajapulan vuoksi merkittäviä mahdollisuuksia liikkumispalvelujen turvaamiseen ja parantamiseen.
Münchenin kaduilla tehdyllä koeajolla kävi kuitenkin ilmi, että matkanteossa on vielä hiottavaa.
Linja-auton kulku on ajoittain nykivää, ja ajoneuvo saattaa seistä risteyksessä pitkään ennen kuin tietokone antaa luvan jatkaa matkaa.
Juuri tällaisten käytännön kokemusten kerääminen arkiliikenteestä on yksi MINGA-hankkeen keskeisistä tavoitteista. Tutkimushankkeita vartenhan tällaiset kokeilut ovat olemassa.
Saksan liittovaltion liikenneministeriö (BMV) rahoittaa hanketta noin 13 miljoonalla eurolla vuoden 2027 puoliväliin saakka.
Rahoitus myönnetään julkisen liikenteen autonomista ja verkottunutta ajamista koskevan tukiohjelman puitteissa.
(OMNIBUSREVUE / Thomas Burgert)



