
Mårten Bergström on Scanian Design Director, muotoilun johtaja sekä kuorma- että linja-autojen osalta. Hän on ylin päättäjä sekä ulkoisen että sisätilojen muotoilun kohdalla.
Mårten Bergström toteaa yksiselitteisesti, että bussien parjatusta matkustusmukavuus- ja
-turvallisuustasosta päättää viime kädessä asiakas itse.
Matkustajaliikenteessä bussi kilpailee junan kanssa. Bussiliikenne tuottaa paljon rahaa valtion kassaan, mutta matkustusmukavuus häviää 0 – 10 matkustajajunille, jotka vuorostaan aiheuttavat valtavia tappioita valtion kassalle.
Bussissa matkustaja istuu ahtaasti sulloutuneena oman ja edessään olevan selkänojan väliin. Lukeminenkin on hankalaa, työnteko iPadilla tai läppärillä käytännöllisesti katsoen mahdotonta. Maisemienkin ihailu on huonoa, jollei satu istumapaikalle ikkunan viereen. Ja kapea ja ”heiluva” keskikäytävä rajoittaa pystyliikkumista ajon aikana.
Juna puolestaan tarjoaa matkustajalle väljästi tilaa, ohikiitävien maisemien ihailua isoista ikkunoista, hyviä työtiloja wi-fiä myöten, helppoa pystyliikkumista leveillä keskikäytävillä, ja jopa vierailua ravintolavaunussa matkan aikana.
”Se on bussin ostaja, joka määrittelee matkustusmukavuuden tason bussissa”, Mårten Bergström toteaa ja jatkaa:
”Vaatikaa Nobinalta, tai Keolis:lta ja vastaavilta… niin, vaikka HSL:ltä enemmän turvallisuustekijöiä ja matkustusmukavuutta bussimatkustajilleen”!
Bergström tekee sanomattakin selvää, että kireässä hintakilpailussa bussien ostajat joutuvat valitsemaan hinnaltaan mahdollisimman edullisia ratkaisuja myös matkustusmukavuuden ja turvallisuuden osalta – semminkin kun esimerkiksi Helsingin kohdalla tiedetään kaupungin aikovan täydentää kaupunkilinjojensa tarpeita jopa ”uusilla” käytetyillä busseilla!
Missä kuuluu bussimatkustajan ääni?
Bergström paljastaa, ettei Scania vuoden 2019 jälkeen ole itse määrännyt yksityiskohtaisesti bussiensa sisustuksesta. Scanian pohjalle korin rakentaneet kuten Higer, Irizar, Marcopolo ja muut ovat itse toteuttaneet myös sisätilojen ratkaisut.
”Mahdollisuuksia nostaa matkustusmukavuuden ja -turvallisuuden tasoa on paljon! Valmiita malleja on mitä erilaisimpia esimerkiksi Etelä-Amerikassa. Siellä meikäläisen 55-paikkaisen bussin sisällä on vain 30 istumapaikkaa – tilavasti ja mukavissa nojatuoleissa, jopa hieromatuoleissa, säädettävillä mukavuustekijöillä ja viihteellä matkan aikana”, Bergström ja jatkaa:
”Meillä vain puhutaan liian pienistä määristä huippuvarustelun pohjaksi.”
Lopputulema keskustelusta Scanaian Design Director Mårten Bergströmin kanssa on täysin yksiselitteinen: matkustajan ääni puuttuu bussien sisätilojen mukavuus- ja turvallisuustoteutuksesta!
Bussimatkustajan tiukka ääni ohjaisi Higerin, Irizarin, Marcopolon, ja edelleen Nobinan, ja Keolisin ja jopa Helsingin Seudun Liikenteen bussien sisätilat nykyistä tasokkaampaan mukavuus- ja turvallisuustasoon.
Nyt se ääni puuttuu.

Scania on esitellyt tulevaisuuden kaupunkibussivisionsa NXT:n. Sisätiloissa se ei tuo uutta.



