MAN - Vaihtoautot

Uutisointi  Malmin jatkosta on ollut polveilevaa  joulun pyhien aikana. Tässä on lyhyt yhteenveto tämänhetkisestä tilanteesta:

- Kaupunki on vahvistanut kaksi asiaa: kaupunki ei ole päättänyt lentotoiminnan lopettamisesta ja lentotoiminnan edellytys on maanvuokrasopimus,joka on samalla maanomistajan lupa.

- Vuokrasopimus on solmittu aikanaan toistaiseksi voimassa olevaksi. Lautakunnan keskusteluilla tai päätöksillä ei ole vaikutusta varsinaisen sopimukseen.
- MLY valitti virkamiehen tekemästä kiitotien vuokrasopimuksen irtisanomispäätöksestä ensin lautakuntaan 10.12.2018 ja lautakunnan päätöksestä hallinto-oikeuteen 25.9.2019, joten asia on riitautettu.
- Kaupunki tulkitsi kuitenkin, että asia on riidaton ja ilmoitti näin Traficomille, joka ilmoitti peruvansa lentokentän pitoluvan.
- 23.12.2019 Malmin lentokenttäyhdistys nosti maanvuokrasopimuksesta kanteen Helsingin käräjäoikeuteen. Keskustelussa Traficomin kanssa asian oikeat laidat selvitettiin, jolloin Traficom ilmoitti, ettei lentokentän pitoluvan peruuttamiselle ole tällä hetkellä perusteita.
- Näin ollen kentällä on valtion viranomaisen myöntämä lentokentän pitolupa ja Helsingin kaupungin kanssa tehty maanvuokrasopimus. Ne ovatvoimassa ainakin siihen asti, että oikeusasteista tulee asiassa lainvoimainen päätös (käräjäoikeus → hovioikeus → korkein oikeus ja hallinto-oikeus → korkein hallinto-oikeus)

Hyvä yhteenveto löytyy myös Lentopostista.

Valtion luopuminen kentästä oli ehdollista

Toki muitakin asioita on vireillä, kuten alueen suojeluesitys, maakuntakaavavalitukset ym. Isona asiana unohtuu välillä se, että valtion luopuminen kentästä oli ehdollista: Kataisen hallituksen kehysriihipäätös 2014 edellytti korvaavat ilmailumahdollisuudet ja uusi eduskunta vahvisti tämän joulukuussa 2019.

Kaupungin toimenpiteet sotivat tätä ehdollisuutta vastaan - tästä on syytä muistuttaa kaikkia!

Mielenosoitus ei ole yhdistyksen järjestämä

Malmin ystävien Facebook-ryhmässä tuli yllättäen ilmoitus mielenosoituksesta, joka olisi tarkoitus järjestää huomenna uudenvuodenaattona. 

Tämä mielenosoitusehdotus oli yksityishenkilön aloite. Malmin toimijat eivät ole mukana tässä mahdollisessa mielenosoituksessa. Järjestelyt ovat hätäisiä, emmekä suosittele lähtemään mukaan tähän, mutta valinta on jokaisen oma. 

MLY on ollut järjestämässä mielenosoitusta eduskuntatalon portailla, kun luovutimme n. 70 000 kansalaisen allekirjoittaman adressin kansanedustajille (https://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/a/201411180145111). Hallitusneuvottelujen aikaan heilutimme lippuja Smolnan edessä. Sen jälkeen olemme keskustelleet asiasta eduskuntatalon sisällä (Lex Malmi ja monta muuta asiaa).  

Kaupungin kanssa ei ole päästy keskusteluyhteyteen. Jos tilanne jatkuu tällaisena, voi mielenosoitus olla tarpeellinen kansalaisvaikuttamisen keino. Nyt vireillä on kuntalaisaloite neuvoa-antavan kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä koskien Malmin ilmailukäyttöä https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/6466.

Pyydättehän vielä kerran kaikkia helsinkiläisiä tuttujanne - mielipiteestä riippumatta - allekirjoittamaan aloitteen. Kyse on kansalaisdemokratiasta. Jos tämä ei toteudu, lähdetään sitten barrikadeille. 

Porsaita uhkana?

Helsingin toimialajohtaja Mikko Aho meni lipsauttamaan yhtenä lentotoiminnan estämiskeinona betoniporsaiden tuomisen kentälle. Hän tosin korjasi lausuntoaan myöhemmin ja vakuutti, ettei Helsingin kaupunki tee laittomuuksia. 

Traficom on kieltänyt lentoesteet riippumatta siitä, jatkuuko lentotoiminta vai ei. Nyt kun se jatkuu, tällainen toiminta rikkoisi useita lakeja mm. oman käden oikeudesta ja liikenteen vaarantamisesta. 

Pyydänkin kaikkia kulkiessaan tarkkailemaan tilannetta varsinkin nyt vuodenvaihteen tienoilla. Jos huomaatte lentotoiminta-alueella asiatonta toimintaa, ilmoittakaa välittömästi poliisille ja/tai Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.. Liikennealueella voivat liikkua vain toimintaohjeiden mukaan lentäjät, lentokenttäyhdistyksen jäsenet.

Tornissa on päivystäjä tammikuussa joka päivä klo 07-22, mutta jos satutte kentälle yöaikaan, katsokaa samalla, että kaikki on kunnossa. Myös webcam toimii hyvin.

Lentotoiminta jatkuu vuonna 2020!