MAN - Vaihtoautot

Hallitus on purkamassa koronaepidemian vuoksi asetettuja rajoituksia ja suosituksia mikä tarkoittaa, että myös poikkeusolojen aikana supistunut joukkoliikenne alkaa elpyä. Liikenne- ja viestintäministeriö järjestää liikennetoimijoille kesäkuun alussa foorumin, jossa on tarkoitus sopia keinoista, joilla varmistetaan turvallinen joukkoliikenteessä matkustaminen.

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka korostaa, että joukkoliikenteen lisääntyessä liikennöitsijöiden ja myös kansalaisten itsensä on huolehdittava matkustamisen turvallisuudesta:

- On tärkeää, että noudatamme Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeita joukkoliikenteessä. Emme lähde sairaana liikkeelle, yskimme hihaan ja huolehdimme etäisyyksistä. Pidän myös tärkeänä, että liikennöitsijät kantavat vastuunsa ja arvostan suuresti joukkoliikenteen tuottajien omaehtoisia toimia, joilla varmistetaan matkustajien terveysturvallisuus, korostaa liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka.

Tarvittaessa lainsäädäntötoimia

Mikäli omaehtoisuus ei riitä, on mahdollista, että ministeriössä ryhdytään lainsäädäntötoimiin, joilla voidaan rajoittaa esimerkiksi joukkoliikennevälineiden istuinpaikkojen tai matkustajien määriä, tai velvoittaa riittäviin turvaetäisyyksiin. Samalla olisi selvitettävä olisiko rajoituksista aiheutuvia tulonmenetyksiä mahdollista kompensoida liikennöitsijöille.

- Laaja ja toimiva joukkoliikenne on välttämätön tasa-arvoisen ja ympäristöystävällisen liikkumisen takaamiseksi. Avaintehtävämme on varmistaa joukkoliikenteen toimivuus ja kansalaisten luottamus joukkoliikenteeseen niin poikkeusaikoina kuin normaalina aikana, ministeri Harakka toteaa.