MAN - Vaihtoautot

Mercedes-Benzin Drive Pilot -järjestelmä, joka mahdollistaa osittaisen eli niin sanotun Level 3 -tason autonomisen ajamisen, on ensimmäisenä ko. järjestelmänä hyväksytty tieliikennekäyttöön Yhdysvaltain Nevadan osavaltiossa.

Aikaisemmin järjestelmä on sertifioitu Saksassa, ja tämän vuoden aikana odotetaan myös Kalifornian osavaltion hyväksyntää. Drive Pilot on saatavana valinnaisvarusteena vuoden 2024-mallin S-sarjaan ja EQS-sedaniin, ja ensimmäiset tällaiset autot luovutetaan asiakkaille kuluvan vuoden jälkipuoliskolla.

Drive Pilot voi kuljettajan päättäessä ottaa vastuun ajoneuvon ohjaamisesta ja hallinnasta moottoritiellä ja ruuhkaliikenteessä aina 60 kilometrin ajonopeuteen saakka. 

Drive Pilotin toimintanäppäimet on sijoitettu ohjauspyörään. Järjestelmä seuraa auton nopeutta ja etäisyyttä muihin, pitää sen omalla kaistalla ja ottaa huomioon myös tien topografian, liikennemerkit ja valitun reitin. Lopullinen vastuu turvallisesta ajamisesta säilyy aina kuljettajalla.

Drive Pilotin luotettava toiminta perustuu autoon sijoitettuihin Lidar-tutkaan, kameroihin ja ultraääniantureihin sekä HD-karttapohjaan, joka tuottaa ajoympäristöstä ja reitistä kolmiulotteisen ja eteenpäin katsovan reaaliaikaisen ”tilannekuvan”.