MAN - Uudet autot

Mercedes-Benz on aloittanut uusien sähköpakettiautojen esisarjatuotannon Vitorian tehtaallaan Espanjassa. Kyseessä ovat ensimmäiset ajoneuvot, jotka perustuvat täysin uuteen VAN.EA-alustaan (Van Electric Architecture).

Mercedes kertoo, että varsinaisen sarjatuotannon ja markkinalanseerauksen on määrä alkaa vuonna 2026.

Uuden VLE-mallin tuotannon käynnistymistä on edeltänyt kattava testausvaihe, jonka tavoitteena on varmistaa Mercedes-Benzin tunnettu laatu myös sähköautojen sarjatuotannossa. Vitorian tehdasta on uudistettu perusteellisesti vastaamaan uuden modulaarisen ja skaalautuvan arkkitehtuurin vaatimuksia.

Noin 5 000 työntekijää on koulutettu uusiin tuotantoprosesseihin, IT-standardeihin, teknologioihin ja materiaaleihin yhteistyössä myös muiden Mercedes-Benzin tehtaiden kanssa. Valmistelussa on hyödynnetty kehittyneitä digitaalisia työkaluja, kuten tekoälyä ja tuotannon digitaalista kaksosta. Samalla Mercedes tuo MB.OS-käyttöjärjestelmänsä ensimmäistä kertaa pakettiautojen sarjatuotantoon.

Useita malleja samalta linjalta

Vuodesta 2026 alkaen Vitorian tehtaalla tullaan valmistamaan uuden sähköisen VLE-mallin lisäksi myös uusia V-sarjan, Vito- ja eVito-malleja. Aluksi VLE tulee markkinoille täyssähköisenä, mutta myöhemmin tarjolle tulee myös polttomoottoriversio – kaikki samalta tuotantolinjalta.

Mercedes kertoo, että VLE-mallia on testattu vaativissa olosuhteissa: Stuttgartista Roomaan suuntautuneella testimatkalla auto selvisi vain kahdella 15 minuutin lataustauolla. Myös Nardòn testiradalla Italiassa VLE vakuutti ketteryydellään, ajodynamiikallaan ja huippunopeudellaan.

(Sustainable Truck & Van)

Vuokraa toimitilaa! Toimitilaa tajolla!