MAN - Tapahtumat

Mercedes-Benz AG:n henkilöautomyynti oli vuoden toisella vuosineljänneksellä 7 prosentin kasvussa verrattuna tammi-maaliskuun väliseen aikaan. Uusia henkilöautoja toimitettiin asiakkaille 496712 kappaletta, joista lähes joka kymmenes eli 45800 kappaletta oli täyssähkömalleja. Sähköautojen myynti supistui neljänneksellä, mutta plug-in-hybridien toimitukset lisääntyivät vastaavasti 27 prosenttia 44000 uuteen autoon. Eurooppaan toimitettiin 157500, Kiinaan 172600 ja Yhdysvaltoihin 84700 autoa. Yhtiö odottaa toimitusten lisääntyvän edelleen vuoden jälkipuoliskolla E-sarjan eri mallivaihtoehtojen, GLC:n, uusien Mercedes-AMG-mallien sekä uuden G-sarjan ja sen täyssähköversion ansiosta.

Mercedes-Benz-pakettiautojen kysyntä vakaalla tasolla

Uusien tähtikeulaisten paketti- ja tavara-autojen kysyntä ylsi 103400 kappaleeseen vuoden toisella neljänneksellä (–2 %). Näistä 70400 toimitettiin eurooppalaisille asiakkaille. Täyssähköisiä eVaneja näistä oli 5200 eli peräti 75 prosenttia enemmän kuin tammi-maaliskuussa. Erityisesti uusi eSprinter kiinnosti asiakkaita. Henkilö- ja pakettiautot yhteenlaskettuna Mercedes-Benz Carsin toisen vuosineljännes tarkoitti 600100 uuden ajoneuvon asiakastoimituksia.

Emoyhtiön toinen vuosineljännes 4 miljardia euroa voitolla

Mercedes-Benz Groupin taloudellinen suorituskyky jatkui vahvana toisen vuosineljänneksen aikana. Yhtiön liikevaihto säilyi lähes alkuvuoden tasolla 36,7 miljardissa eurossa. Tulos oli neljä miljardia euroa voitolla, josta nettovoittoa oli 3 miljardia. Osakekohtainen tulos oli 2,95 euroa. Pääjohtaja Ola Källeniuksen mukaan toimintaympäristö oli haastava, mutta houkuttavan ja uudistuvan mallivalikoimansa ansiosta Mercedes-Benz selvisi tilanteesta kestävällä tavalla. Mercedes-Benz-henkilöautojen osuus voitosta oli 2,8 miljardia ja pakettiautotoimintojen 834 miljoonaa euroa.

Ola Källenius: C-sarjan uudet täyssähkömallit saapuvat vuonna 2026

Mercedes-Benz aikoo julkistaa uuteen MB.EA-perusrakenteeseen pohjautuvat C-kokoluokan automallit vuonna 2026, pääjohtaja Ola Källenius vahvisti Automotive News -lehden mukaan. Källenius puhui aiheesta analyytikoille suunnatussa tapahtumassa osavuotiskatsauksen julkistamisen jälkeen. Uutuusmallien todennäköiset nimet ovat EQC ja EQC SUV, lehti otaksuu yhtiön nykyiseen autojen nimeämiskäytäntöön viitaten. Sähköautojen myydyimpään kokoluokkaan sijoittuvien mallien odotetaan vilkastuttavan yhtiön valmistamien sähköautojen kysyntää merkittävästi, Källenius ennakoi.

MB.EA on lyhenne sanoista Mercedes-Benz Electronic Architecture ja sitä käytetään ensi kertaa juuri ylemmän keskikokoluokan uusissa täyssähkömalleissa. Lisäksi käytössä on kompaktimalleja varten kehitetty MMA-perusrakenne, joka soveltuu sekä sähkö- että hybridiratkaisuille. Ensimmäinen MMA-pohjainen malli oli viime syksynä esitelty Concept CLA, ja samaa perusrakennetta aiotaan hyödyntää myös tähtimerkin kahdessa uudessa SUV-autossa sekä farmarimallissa, Automotive News kertoo.

Lyhyesti

- Mercedes-Benz myi huhti-kesäkuun välillä 496700 uutta henkilöautoa
- Mercedes-Benz-pakettiautojen kysyntä vakaalla tasolla
- Emoyhtiön toinen vuosineljännes 4 miljardia euroa voitolla
- Ola Källenius: C-sarjan uudet täyssähkömallit saapuvat vuonna 2026

Tutustu lehtiimme! Tutustumistarjous!
Vuokraa toimitilaa! Toimitilaa tajolla!