MAN - Vaihtoautot

Maailman suurin kestävän kehityksen arviointijärjestö myönsi MANille kultaisen mitalin ensimmäistä kertaa. Tämä laittaa hyötyautovalmistajan top-5 % joukkoon ”moottoriajoneuvovalmistajien”-segmentissä.

Vuodesta 2007 lähtien itsenäinen arviointijärjestö EcoVadis on rakentanut kansainvälisen verkoston, jossa on jo yli 100 000 arvoitua yritystä. Tätä tarkoitusta varten asiantuntijat arvioivat kuinka hyvin yritykset ovat integroineet kestävän kehityksen, ekologisuuden ja yrityksen yhteiskuntavastuun periaatteet osaksi liiketoimintaansa ja johtojärjestelmäänsä – erityisesti kyseisen teollisuuden, maan ja yrityksen koon suhteen. MAN on osallistunut arviointiin vuodesta 2014 lähtien.

EcoVadis:in tarkoituksena on tuottaa luotettavaa ja maailmanlaajuisesti tunnistettavaa kestävän kehityksen arviointia. Tämä auttaa yrityksiä dokumentoimaan niiden omat aikaansaannokset ja sisällyttämään arvioinnit toimittajavalintoihin. Kasvavassa määrin tällaiset arvioinnit ovat jo edellytyksiä, kun uusia ostoja harkitaan.

MAN teollisuuden keskiarvon ylläpuolella

MAN saavutti 72 pistettä 100 pisteen maksimista kokonaisarvioinnissa, kun teollisuuden keskiarvo ”moottoriajoneuvovalmistajien” segmentissä on 45 pistettä. Korkea pistemäärä sijoittaa MANin top-5 % joukkoon kaikista 104 arvioidusta yrityksestä, kun 97 % niistä sai huonommat arvosanat. Tästä syystä EcoVadis myönsi hyötyajoneuvovalmistajalle ensimmäistä kertaa kultaisen mitalin, vuonna 2021 saavutetun pronssimitalin jatkoksi.

EvoVadis arvioi yrityksiä neljällä osa-alueella. MAN saavutti huippupisteet osa-alueella ”ympäristö” (80 pistettä), muilta osa-alueilta pisteet olivat: ”työvoima ja ihmisoikeudet” (70 pistettä), ”kestävän kehityksen mukainen hankinta” (70 pistettä) ja ”etiikka” (60 pistettä). Arvioinnin perustana toimii nykyinen kestävän kehityksen raportti 2021, joka perustuu perusteellisesti tarkistettuun kestävän kehityksen strategiaan.

MANin läpinäkyvä ja kokonaisvaltainen raportointi ja kehityksen seuranta kaikilla relevanteilla kestävän kehityksen näkökannoilla (esimerkiksi auditoitu GRI-standardin mukainen kestävän kehityksen raportti), sitoutuminen kestävän kehityksen tavoitteisiin julkaistun informaation ja jo toteutettujen toimenpiteiden kautta (esimerkiksi SBTi-tavoitteet) kuten myös ohjeistukset ja politiikat, jotka on ankkuroitu yrityksen toimintaan kaikilla neljällä osa-alueella (esimeriksi MANin ympäristöpolitiikka) korostuivat erityisesti arvioinnissa.

MANin uusi kestävän kehityksen strategia kantaa hedelmää

Kestävä kehitys on ankkuroitu MANin uuden yritysstrategian keskiöön. ”Tämä kantaa nyt hedelmää, minkä myös loikka ylöspäin EcoVadis-arvioinnissa todistaa. Meille tämä toimii kannustimena pyrkiä yhä lisäämään toimenpiteitämme kaikilla neljällä osa-alueella tulevaisuudessa – koska kestävä kehitys ei ole vain lopputulos vaan jatkuva prosessi. Ja jopa vaikeassa markkinatilanteessa me suhtaudumme kestävän kehityksen toimenpiteisiin perusedellytyksenä, jotta voimme toimia ja ottaa osaa kilpailuun myös tulevaisuudessa”, sanoo MANin toimitusjohtaja Alexander Vlaskamp.

Erityisesti MANin kaikkien osastojen poikkitieteellinen yhteistyö teki menestyksen EcoVadis-arvioinnissa mahdolliseksi. Yritys aikoo jatkaa tällä tiellä myös tulevaisuudessa: asiantuntijoiden mainitsemien vahvuuksien ja heikkouksien yksityiskohtaisen arvioinnin jälkeen MAN jatkaa toimenpiteiden tehostamista kestävän kehityksen eri osa-alueilla.

Arviointiperusteet

- MAN on kehittynyt vahvasti kaikilla neljällä arviointialueella ja on kaikissa teollisuuden keskiarvoa selvästi parempi

- Viimeisten vuosien ja kuukausien vastuullisuustyö kantaa hedelmää – ja toimivat kannustimena tuleviin kunniahimoisiin toimenpiteisiin

- Kestävä kehitys ja ekologisuus on ankkuroitu MANin uuden yritysstrategian keskiöön ja ne pysyvät keskeisenä tehtävänä myös tulevaisuudessa

- Menestys on MANin kaikkien osastojen poikkitieteellisen yhteistyön ansiota