Tulevaisuus on Super

Turvetuotannon parissa toimivia yrityksiä edustavat yrittäjäjärjestöt kantavat huolta tulevien talvien lämmön ja sähkön turvaamisesta kodeissa ja kaupungeissa.  Turvetta tarvitaan energiantuotannossa, mutta nykyisillä ratkaisuilla se ei tule riittämään. Järjestöt edellyttävät toimenpiteitä sekä poliittisilta että kaupallisilta toimijoilta.

Kotimainen bioenergia on merkittävässä roolissa etenkin kaupunkien lämmityksessä ja kokonaisuutena se kannattelee omalta osaltaan kansantaloutta. Yhdistetty lämmön ja sähkön tuotanto, CHP, on monella mittarilla tarkasteltuna ylivoimaisen edullinen ja tehokas tapa tuottaa energiaa väestölle. Suomessa CHP:ssä erottamaton polttoaineiden parivaljakko ovat puu ja turve.

Viimeaikaisessa julkisessa keskustelussa ilmapiiri on ilmastosyistä ollut jyrkän turvevastainen. Leimautumisen pelossa monet energiayhtiöt eivät ole riittävästi yrittäneet turvata turpeen käyttöä energian tuotannossa. Nyt energiakriisissä tilanne on muuttunut. Venäjältä ei enää tule polttoainetta.

Tulevien vuosien energiantuotanto pitää pääsääntöisesti turvata kotimaisin keinoin ja siihen tarvitaan myös turvetta, jota ei kuitenkaan ole riittävästi saatavilla. Energiaturvetta saatiin tänä vuonna nostettua 60─70 prosenttia tavoitellusta määrästä, ja varastot tulevat olemaan erittäin pienet. Turve riittää mahdollisesti ensi talveksi, mutta seuraavat vuodet ovat jo haaste.

Järjestöjen mukaan nyt on toimittava siten, että investoinnit voimalaitoksiin, turvekenttiin ja turpeen käsittelykalustoon mahdollistetaan vielä vuosiksi eteenpäin. Tässä tarvitaan toimenpiteitä sekä kaupallisilta toimijoilta että poliittisilta päättäjiltä.

Ensitoimena turpeen kilpailukyky on palautettava kompensoimalla päästöoikeusmaksuja riittävästi vähintään kuluvan vuosikymmenen ajaksi. Tällöin meillä riittää turvetta puun oheen tuottamaan riittävästi lämpöä ja sähköä suomalaisten tarpeisiin.

Marinin hallituksen on tehtävä nopeasti tarvittavia päätöksiä, jotta sähkön ja kaukolämmön tuottamisessa käytettävien polttoaineiden saatavuus voidaan turvata ja hinnannousu katkaista. Turvetuotannon riittävän tason ylläpitäminen on välttämätöntä myös Suomen huoltovarmuuden varmistamiseksi. Jos vuoden 2023 turvetuotantokausi ohitetaan vuoden 2022 tavoin, energian saatavuudessa voi olla vaikeuksia tulevina talvina.