MAN - Vaihtoautot

Tulevan kaksoisraiteen itäinen osuus sijoittuu välille Rauhan asema – Imatran tavara-asema. Urakoitsijana toimii GRK Infra Oy. Urakka on arvoltaan LUIMA-ratahankkeen suurin: urakkahinta on noin 25 miljoonaa euroa. Urakassa korjataan myös Asemäen ja Korvenkannan nykyiset alikulkusillat.

Urakka aloitettiin marraskuun alusta urakkaa valmistelevilla töillä. Koko urakka-alueella tehdään puunpoistoja sekä pintamaiden poistoja. Siltapaikoilla rakennetaan työnaikaisia tukiseiniä. Hanke järjestää kaikille asukkaille ja hankkeesta kiinnostuneille avoimen infotilaisuuden 19.11. Imatran kaupungintalolla kello 18.00 alkaen. Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua erikseen. Tilaisuudessa kerrotaan urakan etenemisestä ja suunnitelmista muun muassa Imatran asema-alueen kehittämiseen liittyen.