MAN - Vaihtoautot

Linglong oli nopeimmin nouseva rengasvalmistaja vuoden 2020 Top 25 -rankinglistalla. Koronapandemiasta huolimatta Linglong paransi sijoitustaan viisi pykälää ylöspäin sijalle 12.

”Vaikeasta globaalista taloustilanteesta huolimatta Linglong kasvatti myyntiään reilusti. Rengasvalmistaja on viime vuosina panostanut voimakkaasti maailmanlaajuiseen kasvuun ja uusien rengasteknologioiden kehitykseen. Tulossa on muun muassa tehdas Eurooppaan. Arvioitu tuotannon aloitusaika on ensi vuoden alussa”, kertoo Linglong-renkaiden maahantuojan edustaja Jukka Heiskanen Vannetukusta.

Linglongin uuden Euroopan tehtaan tavoitteena on tuottaa vuosittain 13,62 miljoonaa korkean suorituskyvyn rengasta, liikevaihdon ollessa noin 600 miljoonaa dollaria.

”Odotamme Linglongin vahvistavan edelleen asemaansa Euroopassa ja Suomessa huippulaadulla, korkealla asiakastyytyväisyydellä ja edullisilla hinnoilla.  Suomessa Linglong on ollut jo vuosia myydyin kohtuuhinnoiteltu henkilö- ja pakettiauton rengas”, sanoo Heiskanen.

Vannetukun maahantuomista renkaista myös Goodride säilytti asemansa maailman 9. suurimpana rengasvalmistajana. Goodriden oman arvion mukaan yritys on kuorma-auton renkaissa toisella sijalla.

”Meillä on hyvin vahvat päämiehet, joiden avulla olemme onnistuneet valtaamaan Suomen rengasmarkkinoista ison siivun, tällä hetkellä noin 11 prosenttia. Olemme lisänneet myyntiä joka vuosi vuodesta 2006 lähtien, ja viime vuonna myyntimme kasvoi 19 prosenttia. Laajennamme voimakkaasti myös Ruotsissa, jonne rakennamme huippumodernin logistiikkakeskuksen Eskilstunaan”, kertoo Heiskanen. 

Vannetukku.fi-verkkokaupan kävijämäärät ovat yli kolme miljoonaa viisisataa tuhatta (3 500 000) kävijää vuodessa. Vannetukku maahantuo Kontio-, Lappi-, Goodride-, Linglong-, Nankang-, Triangle-, Vitour-, Fullrun-, Forerunner-henkilöauton renkaita sekä Kontio Motors -sähköajoneuvoja ja Linglong-, Goodride-, Triangle-kuorma-auton renkaita sekä Barzetta-, Borbet-, Blaukreuz-, Melchior-, 885-, Keskin-, MAM-, Motec-,Tomason-, TEC Speedwheels-, Jack Wheeler-henkilöauton vanteita ja Jack Wheeler -kuorma-auton vanteita sekä SteyrTek- rengastarvikkeita-, autonostimia-, tasapainotus-, ja -rengaskoneita. Yritys edustaa myös lukuisia muita laatumerkkejä. Vannetukku harjoittaa pääasiassa tukkukauppaa jälleenmyyjille sekä vientikauppaa. Vannetukun nettikauppa palvelee myös kuluttajia. Noin 80 prosenttia Vannetukku liikevaihdosta tulee Suomen yksinmyynnin edustuksista, loppuosa pääasiassa spottierien, kuten Nokian renkaiden Euroopan tuonnista. Vannetukulla on yli 10 prosentin osuus Suomen rengaskaupasta. Vannetukku kasvaa voimakkaasti myös Ruotsissa ja Norjassa.