MAN - Vaihtoautot

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka on myöntänyt liikenneturvallisuusalan ansiomitalit yhdeksälle henkilölle heidän työstään liikenneturvallisuuden hyväksi.

Liikenneturvallisuusalan ansiomitali voidaan myöntää henkilölle, joka on vähintään viidentoista vuoden ajan työskennellyt ansiokkaasti liikenneturvallisuuden edistämiseksi, ja jonka toiminta on ollut yleisesti arvostettua.

Liikenneturvan toimitusjohtaja Pasi Anteroinen toteaa, että tänä vuonna palkittuja yhdistää aito palo liikenneturvallisuustyöhön.

”Ansiomitalia ei myönnetä työvuosien jälkeen palkintona virkatyöstä. Mitalisteja yhdistää heidän oma halunsa kehittää, tutkia, opettaa ja tehdä työtä liikenneturvallisuuden eteen. Tämä näkyy muun muassa oman työn ohella tehdyssä työssä, kuten onnettomuustutkintalautakunnissa toimimisessa, sekä halussa jakaa osaamistaan muille ja kyvyssä saada toiset oivaltamaan liikenneturvallisuuden merkitys yhteiskunnalle”, Anteroinen kiittelee.

Mitalit jaetaan Liikenneturvan hallituksen esityksestä, jonka on valmistellut hallituksen asettama palkitsemistoimikunta. Ministeri Harakka luovutti ansiomitalit palkituille 10.9.2021 Helsingissä.

Mitalin saivat:
- Liikenneopettaja Tiina Hannula
- Lehtori Kimmo Herranen
- Kansanedustaja Kalle Jokinen
- Ylikomisario Tuomo Katajisto
- Aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi
- Turvallisuusneuvonantaja Riku Länsivuori
- Poliisitarkastaja Jari Pajunen
- Erityisasiantuntija Riikka Rajamäki

Ensimmäisen kerran liikenneturvallisuusalan ansiomitalit myönnettiin vuonna 1993.