MAN - Vaihtoautot

Pandemiaan liittyvien rajoitusten purkaminen näkyy selvästi liikenteen vilkastumisena eri liikennemuodoissa heinä-syyskuussa. Tieliikenteen määrät ovat elpyneet jo lähes pandemiaa edeltävälle tasolle. Raideliikenteessä etenkin rahtikuljetusten määrät ovat selvässä kasvussa. Lentoliikenteessä kasvu on myös käynnistynyt, tosin hitaammin kuin muualla Euroopassa.

Fintrafficin tuottaman avoimen liikennedatan kysyntä on kasvanut selvästi loppukesän ja alkusyksyn aikana. 

Liikennemäärät maanteillä ovat palautuneet heinä-syyskuussa takaisin pandemiaa edeltäneelle tasolle. Heinä- ja syyskuussa liikennettä oli tänä vuonna teillä vastaava määrä kuin vuonna 2019. Elokuussa määrät jäivät sen sijaan vähän alhaisemmiksi vuoteen 2019 verrattuna.

Koko alkuvuonna 2021 (1-9/2021 vs 1-9/2019) tieliikenteen määrä on ollut vielä noin 6 prosenttia alhaisempi kuin ennen pandemiaa vuonna 2019. Vuoteen 2020 verrattuna liikennemäärät ovat sen sijaan kasvaneet. Tieliikenteen määrä oli tammi-syyskuussa 2021 noin 2,5 prosenttia suurempi kuin vuoden 2020 vastaavana ajankohtana.

Meriliikenteen merkitys Suomelle on iso, sillä suurin osa ulkomaankaupastamme kulkee laivoilla. Rahtiliikenteen määrissä ei olekaan tapahtunut isoja muutoksia pandemian seurauksena, vaan kuljetukset ovat toimineet hyvin ja turvanneet poikkeusoloissa Suomen huoltovarmuutta. Esimerkiksi elokuussa ulkomaan merikuljetusten kokonaismäärä oli yhteensä 7,7 miljoonaa tonnia ja kasvua edellisvuoden elokuuhun oli 3 prosenttia.

Matkustajaliikenteeseen pandemialla on sitä vastoin ollut selkeää vaikutusta. Esimerkiksi elokuussa matkustajia oli vain 35 prosenttia kahden vuoden takaiseen vastaavaan ajankohtaan verrattuna. 

Lentoliikenne Suomessa on elpynyt heinä-syyskuussa, mutta selvästi hitaammin kuin muualla Euroopassa. Tämä johtuu erityisesti Kiinan ja Japanin tiukoista matkustusrajoituksista. Ennen pandemiaa Suomi oli yksi vilkkaimpia kohteita Euroopassa vaihtaa lennolta toiselle Euroopan ja Aasian välisillä reiteillä. Lisäksi suomalaisten oma lentomatkailu on piristynyt vasta syksyn aikana. Myös Suomeen tulevien kansainvälisten matkailijoiden määrä on kääntymässä vasta kunnolla kasvuun.

Rautatieliikenteen merkitys tavarakuljetuksissa kasvaa edelleen. Tavarajunien määrä vuoden 2020 vastaavaan ajankohtaan on noussut lähes 5 prosenttia. Henkilöliikenteessä pandemian vaikutukset näkyvät vieläkin selvästi, kun junamatkustajien määrät ovat tavanomaista pienempiä. Sekä kauko- että lähijunien määrät olivat noin 4 prosenttia pienemmät kuin vuoden 2020 vastaavana ajankohtana.