MAN - Vaihtoautot

Pohjois-Suomen kehittyvä lentoliikenne 2020 -hanke toimii Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun liittojen alaisuudessa. Hanke alkoi lokakuussa 2018 jatkuen 31.12.2020 saakka.

Talvimatkailu-Suomi huomioiden

Hankealueella toimivat Ivalon, Enontekiön, Kittilän, Rovaniemen, Kemi-Tornion, Kuusamon, Oulun ja Kajaanin lentoasemat. Useissa näistä matkailu tekee talvesta vuoden vilkkainta lentomatkustamisen aikaa.

Pohjois-Suomen kehittyvä lentoliikenne 2020 –hanketta johtava projektipäällikkö Rauno Kurtin mukaan paraikaa päällä olevasta koronaviruksesta huolimatta työt etenevät hankesuunnitelman mukaisesti.

– Nyt tehdään taustatyötä ja suunnitellaan. Toistaiseksi päällä oleva pandemia ei ole suuremmin vaikuttanut meihin eikä hanketta ole tarvinnut mitenkään viivästyttää, sanoo Kurtti.

Projektin käynnistymisajankohtaan vuonna 2018 verrattuna tämänhetkinen tilanne keväällä 2020 on muuttunut valtavasti. Hankkeen tuotoksia aletaan hyödyntää aiemmin ennakoidusta poikkeavassa tilanteessa.

– Nyt valmistaudutaan siihen, miten toimitaan pandemian jälkeen. Mitä pohjoisen Suomen saavutettavuuden ja lentoliikenneen kehittäminen edellyttävät, jatkaa Kurtti.

Ontuvat lentopalvelut Kokkolasta pohjoiseen

Kun hanke käynnistettiin ns. normaalitilanteessa, sen jäsenet eivät olleet tyytyväisiä Pohjois-Suomen lentotarjonnan tasoon. Huolimatta siitä, että tarjontaa ja suoria kansainvälisiä yhteyksiä oli 2010-luvulla saatu hieman lisää, edelleen Pohjois-Suomi nähtiin lentoliikenteen näkökulmasta katsottuna umpikujaksi.

Pohjoinen näkökulma asioihin kertoi, että kotimaan lentoliikenne oli rakennettu lähes kokonaan kulkemaan Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta. Etenkin kotimaan lentojen aikataulujen yhteen sovittaminen kansainvälisten lentojen kanssa koettiin hyvin haasteelliseksi. Sesonkien aikana vähäinen kilpailu oli myös johtanut kalliisiin lipun hintoihin.

Pohjois-Suomen kehittyvä lentoliikenne 2020 etenee pohjoisen Suomen maakuntaliittojen johdolla.

(SA)