MAN - Vaihtoautot

Lahden paikallisliikenteessä nähdään ensimmäinen sähköbussi tulevana kesänä, kun Koiviston Auto Oy tuo kokeiluun yhden täysin sähköllä kulkevan linja-auton. Kokeilukäytössä oleva auto ajaa eri linjoilla muutaman kuukauden ajan eikä sitä teipata Lahden seudun liikenteen sinisten teemavärien mukaan.

- Ensimmäisten uusien sähköbussien käyttöönotto on merkittävä vaihe, josta saamme tärkeää tietoa tulevien vuosien liikennöintiimme. Erityisesti sähköauton kantama yhdellä latauksella, ajopäivän aikana tapahtuvan latauksen sujuvuus sekä vuodenaikojen ja linjareittien pinnanmuotojen vaikutukset linja-auton kantamaan ovat aivan keskeisiä kysymyksiä liikennöinnin onnistumisen kannalta, kertoo Koiviston Auto Oy:n toimitusjohtaja Mikko Markkula.

Syksyllä testaukset siirtyvät seuraavaan vaiheeseen, kun Koiviston Auto Oy korvaa yhden linjalla 2 liikennöivistä autoista sähköautolla. Linja 2 soveltuu hyvin testilinjaksi, sillä sen päätepysäkki sijaitsee Metsä-Pietilässä lähellä Koiviston Auto Oy:n varikkoa. Kokeilun on tarkoitus kestää kaksi vuotta.

Kokonainen sähköbussilinja käyttöön vuoden päästä

Lahden seudun joukkoliikennelautakunta päättää seuraavassa kokouksessaan 31.3. liikenteen kilpailutusten käynnistämisestä. Päätöksentekoon menevä suunnitelma sisältää yhden linjan, jota on tarkoitus liikennöidä pelkästään sähköbusseilla. Sähköbusseilla liikennöitävä runkolinja 1 ajaa reittiä Liipola-Karjusaari/Soltti. Mukkulankatua Niemen kampuksen ohi 10 minuutin välein ajava linja vaatii 8 sähköbussia.

Tuleville sähköbusseille suunnitellaan oma, LSL:n väriteemaan sopiva ulkoasu. Lahden Ympäristöpääkaupunki-nimitys vuodelle 2021 halutaan myös näkyviin ja viestintää tehdään yhteistyössä ympäristöpääkaupunkivuoden valmistelusta vastaavan Kestävä Lahti -säätiön kanssa.

Miksi juuri sähkö? 

EU:ssa on hyväksytty direktiivi, jonka tarkoituksena on edistää puhtaiden ja energiatehokkaiden ajoneuvojen osuutta julkisen sektorin hankkimissa ajoneuvoissa ja kuljetuspalveluissa. Direktiivin mukaan vuoteen 2025 mennessä tehtävissä kuljetuspalveluhankinnoissa 41 % kalustosta tulee olla puhtaita ajoneuvoja. Linja-autojen hankinnoissa puolet hankintatavoitteesta tulee täyttää täyssähköbusseilla.

Sähköbussit ovat ympäristöystävällisiä, sillä ne eivät tuota lainkaan lähipäästöjä. Sähköbussit kuluttavat tutkimusten mukaan energiaa 75 prosenttia vähemmän kuin dieselillä kulkevat linja-autot. Akkutekniikan kehityksen myötä sähköautojen toimintasäde on kasvanut ja hinta laskenut. Hiljainen ääni ja tasainen kulku tekevät matkanteosta miellyttävää.

Joukkoliikenteen käyttäminen on jo itsessään ympäristöystävällinen valinta, mutta kun liikennöinti tapahtuu sähköbusseilla, on ympäristövaikutus vieläkin merkittävämpi.

Tulevaisuudessa Lahden seudun joukkoliikenteessä saatetaan nähdä muitakin käyttövoimia, kuten biokaasua. Joukkoliikennelautakunta käsittelee käyttövoima-asioita laajemmin myöhemmin keväällä.