MAN - Tapahtumat

Pohjois-Karjalan kuntajohtajat esittävät, että Joensuun ja pääkaupunkiseudun välistä matka-aikaa junalla on lyhennettävä tunnilla. Pullonkaulat ovat jo tiedossa ja niitä voi lähteä poistamaan nopeasti.

Saavutettavuuden parantaminen on tärkeimpiä Pohjois-Karjalan elinvoimaa kasvattavia toimenpiteitä. Raideliikenteeseen panostaminen parantaa matka-aikoja henkilöliikenteessä, mutta helpottaa myös yritysten tavaravirtojen liikkumista merisatamien ja maakunnan välillä.

Matka-ajan lyhentäminen tunnilla on kunnianhimoinen mutta realistinen tavoite. Tämä edellyttää Karjalan radan parannustoimien kiirehtimistä. Kaikista kustannustehokkain toimenpide on nykyisen Karjalan radan parantaminen. Selvitysten mukaan Joensuun ja Imatran välisen osuuden peruskorjauksella ja parantamistoimilla matka-aikaa on mahdollista lyhentää 16 minuuttia. Uudet ohituspaikat antavat mahdollisuuden lisätä tavaraliikenteen junia, mutta myös uusia junavuoroja henkilöliikenteeseen.

Muita toimenpiteitä ovat Imatran ja Luumäen välisen rataosan nopeutustoimet, lentorata ja Itärata. Lentoradan toteuttamisella kaukoliikenne saadaan kytkettyä Helsinki–Vantaan lentoasemaan, ja Itärata oikaisee Kouvolasta suoraan Porvoon kautta pääkaupunkiseudulle.

Samalla on huolehdittava, että verkkoyhteydet toimivat koko matka-ajan mahdollistaen työskentelyn. Myös junakaluston kehittämiseen on panostettava.

Peruskorjausta myös Joensuusta pohjoiseen tulee aktiivisesti edistää. Matkailu Pielisen Karjalassa kasvaa kovaa vauhtia ja sujuvampi junaliikenne palvelee myös tätä kasvua.

Toimenpiteet Pohjois-Karjalan saavutettavuuden parantamiseksi ovat tiedossa. Koko maakunta on sitoutunut edistämään raideliikenteen matka-ajan lyhentämistä.

Kuntajohtajat vierailivat Ylä-Savossa 6.–7.8. ja pitivät samassa yhteydessä kesäkokousta.

Tutustu lehtiimme! Tutustumistarjous!
Vuokraa toimitilaa! Toimitilaa tajolla!