Kuljetusalalla töitä tarjolla osaaville, kuljetusala toivottaa valmistuvat tervetulleeksi työelämään
Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n kuljetusbarometrien mukaan kuljetusalalla on tarjolla töitä. SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala korosti valmistuville nuorille alan hyviä työllistymismahdollisuuksia.
Suhdannevaihtelut vaikuttavat alan työllisyystilanteeseen, mutta tällä hetkellä noin kolmannes kuljetusyrittäjistä kokee, että yrityksellä on ollut vaikeuksia henkilökunnan palkkaamisessa.
Kuljetusyrittäjien mukaan yritysten vahvuutena toistuu osaaminen; ammattitaitoiset kuljettajat ja muu henkilökunta.
Traficomin selvityksen mukaan valtaosa alalla toimivista ammattikuljettajista pitää työtään kiinnostavana sekä mielekkäänä. Alalla viihdytään. Saman selvityksen mukaan tulevaisuudessa vakituisen työpaikan saanti ammattikuljettajien keskuudessa koetaan yleisesti ottaen helpoksi.
SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala toi valmistuvia nuoria onnitelleessaan esiin kuinka merkittävää koko yhteiskunnan toiminnan kannalta osaavat valmistuvat ovat.
- Kun tänään valmistutaan logistiikan, maatalousalan ja maanrakennuksen sektoreilta, teidän kaikkien on hyvä tietää tekevänne todella tärkeää työtä. Ilman teidän tekemää työtä suomalaisten pöydissä ei olisi ruokaa, vettä ja sähköä ei saataisi, tiet rapistuisivat ja Suomi totisesti pysähtyisi, Kujala sanoi nuorille juhlapuheessaan korostaen toimialojen merkitystä.
Hän käytti esimerkkinä työn merkityksen huomaamisesta naudanlihan loppumista kaupoissa keväällä. Kuluttajat huomaavat jonkin työn merkityksen vasta poikkeusoloissa.
Kujala korosti valmistuville nuorille, että ammatillisesta koulutuksesta valmistumisen jälkeen seuraavaksi kysytään ennen kaikkea motivaatiota ja halua oppia työssä, kehittyä omaan yksilölliseen työtehtävään ja myös tuleviin kehityksen tuomiin muutoksiin.
- Valmistuminen yhteen ammattiin voi olla vasta alku. Ura voi edetä myös omaan yritykseen kuljetusalalla. Uusia yrittäjiä alalle tarvitaankin, sillä kuljetusyrityksien määrä on laskussa, SKALin toimitusjohtaja sanoo.
Osaavan työvoiman saatavuus yksi SKALin strategisista valinnoista
Osaavan työvoiman saatavuus on yksi kuudesta SKALin strategisesta valinnasta. SKAL on toiminut alan houkuttelevuuden puolesta jo pitkään.
Toukokuussa 2025 SKAL käynnisti yhdessä kumppanijärjestöjen kanssa hankkeen, jonka tarkoitus on kertoa yhä useammalle suomalaiselle nuorelle nykyaikaisesta ja mielenkiintoisesta kuljetus- ja logistiikka-alasta.
Ammatillinen koulutus on tärkein kanava, joka tuottaa uusia kuljettajia ja maanrakentajia.
- Me SKALissa olemme korostaneet, että tähän koulutukseen tarvitaan riittävä rahoitus eikä aloituspaikkojen määrää saa vähentää, Kujala sanoo.
SKAlin ohjelmassa tuodaan ratkaisuesityksiä kuljetus- ja logistiikka-alan työvoiman saatavuuteen. Ohjelma on luettavissa SKALin verkkosivuilla.
Ohjelma summaa toimenpiteitä mm. seuraavasti: kuljetus- ja logistiikkayritysten rekrytoinnin ja henkilöstöjohtamisen osaamisen tasoa on nostettava, lisätään kuljetus- ja logistiikka-alan esittelyä eri koulutusasteille, ajokorttikoulutusta uudistettava, ammattipätevyyden hankkimiseen joustoa ja oppisopimuskoulutukseen liittyvä palkanmaksu uudistettava.