MAN - Vaihtoautot

Huonot yöunet, tarkkaavaisuuden herpaantuminen, kiinnittämätön turvavyö – monilla asioilla voi olla traagisia seurauksia liikenteessä. Läheltä piti -tilanteiden ja onnettomuuksien estämiseksi on pohdittu, miten autot voivat käyttää sensoreitaan ulkomaailman ja liikenteen tarkkailun lisäksi myös niiden sisällä tapahtuvia asioiden havainnoimiseen.

Tätä tarkoitusta varten Bosch on kehittänyt uudenlaisen, kameraan ja tekoälyyn perustuvan sisätilojen valvontajärjestelmän. Boschin järjestelmä etenee tuotantoon vuonna 2022. Tuolloin kuljettajan väsymyksestä ja tarkkaamattomuudesta varoittavista järjestelmistä tulee pakollisia varusteita EU:n alueella myytävissä uusissa autoissa. EU-komissio arvioi, että vuoteen 2038 mennessä uudet ajoneuvojen turvallisuusasetukset pelastavat yli 25 000 henkeä ja auttavat estämään vähintään 140 000 vakavaa loukkaantumista.

- Kun auto tietää, mitä sen kuljettaja ja matkustajat tekevät, ajamisesta tulee turvallisempaa ja mukavampaa, Robert Bosch GmbH:n hallituksen jäsen Harald Kröger sanoo.

Jos esimerkiksi moottoritieosuuden päättyessä autopilotin on siirrettävä ajovastuu kuljettajalle, on auton voitava olla varma, ettei kuljettaja esimerkiksi nuku, lue sanomalehteä tai kirjoita sähköpostia. Kun voidaan pitää silmällä, mitä auton sisäpuolella tapahtuu, voidaan ratkaista tämä itseajavien autojen perusongelma.

Älykamera tarkkailee kuljettajaa jatkuvasti

50 km/h nopeudella kulkeva ajoneuvo etenee kolmessa sekunnissa 42 metriä. Eteneminen tapahtuu täysin vailla valvontaa, mikäli kuljettaja torkahtaa tai vilkaisee älypuhelintaan.

Monet aliarvioivat tähän liittyvät riskit. Kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, että lähes kymmenesosa onnettomuuksista on seurausta tarkkaamattomuudesta tai väsymyksestä.

Tämä on kannustanut Boschia kehittämään sisätilan seurantajärjestelmän, joka tunnistaa ja hälyttää näistä vaaroista sekä avustaa ajamisessa. Ohjauspyörään integroitu kamera tunnistaa kuljettajan väsymyksen silmistä, lisäksi kamera tarkkailee kuljettajan tarkkaavaisuutta ja pään asentoja. Tekoälyn avulla järjestelmä tekee oikeat johtopäätökset. Auto varoittaa tarkkaamatonta kuljettajaa, ehdottaa väsyneelle kuljettajalle taukoa tai pienentää tilannenopeutta, riippuen autovalmistajan toiveista ja lain vaatimuksista. Sisätilojen valvontajärjestelmästä kerätyt tiedot ohjelmisto käsittelee vain ajoneuvossa – tietoa ei tallenneta eikä toimiteta kolmansille osapuolille.

- Kamerat ja tekoäly muuttavat ajoneuvon hengenpelastajaksi, Kroeger sanoo.

Onnistuakseen tässä Boschin tutkijat ja tuotekehittäjät ovat käyttäneet kuvaprosessointialgoritmejä ja koneoppimista. Järjestelmää on opetettu käyttämällä videoita oikeista liikennetilanteista, silmäluomien liikkeistä ja silmänräpäytyksistä, jotta järjestelmä oppii tunnistamaan, kuinka väsynyt kuljettaja on. Tarkkaamattomuudesta ja väsymyksestä tulevat varoitukset ovat niin tärkeässä asemassa tulevaisuudessa, että Euro NCAP sisällyttää ne omaan ajoneuvoturvallisuuden tiekarttaansa vuoteen 2025 mennessä.

Vastuu ohjauksesta siirtyy autolta kuljettajalle ja takaisin kuin viestikapula

Kun ajaminen on automatisoitu, autot kulkevat moottoriteillä ilman kuljettajan puuttumista ajoon. Autot voivat kuitenkin siirtää ohjauksen takaisin kuljettajalle haasteellisissa tilanteissa, kuten rakennus- ja tietyömailla tai poistumisliittymän lähestyessä. Kuljettajan täytyy pystyä ottamaan ohjat turvallisesti missä tahansa automaattisen ajamisen vaiheessa. Tällöin kamera varmistaa, ettei kuljettaja ole esimerkiksi nukahtamassa. Jos kuljettajan silmät sulkeutuvat liian pitkäksi aikaa, järjestelmä antaa hälytyksen. Se myös tulkitsee kameranäkymää määritelläkseen, mitä kuljettaja sillä hetkellä tekee ja mikä tämän valmiustila on. Ajovastuun siirto ajoitetaan sopivaan hetkeen.

- Kuljettajaa havainnoiva järjestelmämme tulee olemaan oleellinen osa turvallista automaattista ajamista, Kröger sanoo.