MAN - Vaihtoautot

Käynnissä oleva koronatilanne on lisännyt verkkokaupan kysyntää maailmalla. Kansainvälisen postijärjestö IPC:n kahdeksassa maassa, myös Suomessa, teettämä kysely kertoo, että joka toinen kuluttaja (52 %) on tehnyt aiempaa enemmän ostoksia kotimaansa verkkokaupassa. Lähes sama määrä (49 %) uskoo jatkavansa samaan malliin myös tulevaisuudessa.

Posti- ja logistiikkayhtiöillä on ollut merkittävä rooli tavaroiden ja välttämättömien tarvikkeiden kuljettamisessa koronatilanteen aikana. Kuljetusten lisääntynyt määrä heijastuu myös tarpeeseen taistella päästöjä vastaan. Tänään toista kertaa vietettävä kansainvälinen Green Postal Day muistuttaa yhtiöiden yhteisistä ponnisteluista edistää YK:n kestävän kehityksen tavoitteita ja vähentää kuljetuksen aiheuttamia päästöjä. Posti- ja logistiikkayhtiöt 19 eri maassa ovat sitoutuneet toimialan yhteiseen, kansainvälisesti ainutlaatuiseen, kestävän kehityksen mittaus- ja raportointijärjestelmään (Sustainability Measurement and Management System, SMMS).

Yhteinen työ on tuonut tuloksia. Tänään julkistettavien tuoreiden lukujen mukaan järjestelmässä mukana olevien 19 yhtiön hiilidioksidipäästöjä on saatu vähennettyä 31 prosenttia vuodesta 2008 – reilusti yli vuodelle 2020 yhteisesti asetetun 20 prosentin vähennystavoitteen. Sähköisten ajoneuvojen määrä on noussut kymmenellä prosentilla ja edustaa nyt 15 prosenttia koko kalustosta. Uusiutuvan sähkön osuus rakennuksissa käytettävästä sähkönkulutuksesta on 31 prosenttia. Lähes puolet jätteistä (47 %) uudelleen käytetään tai kierrätetään.

Suomessa Posti tavoittelee nollapäästöjä vuoteen 2030 mennessä

Suomessa Posti pääsi viime vuonna hyvin lähelle tavoitettaan 30 prosentin päästövähennyksistä vuoden 2007 tasoon verrattuna. Uusi, erittäin kunnianhimoinen tavoite on päästä omissa päästöissä täyteen nollaan vuoteen 2030 mennessä.

Kuluneen vuoden aikana kohti tavoitetta on kuljettu muun muassa vaihtamalla pakettikuljetusten pakettiautojen polttoaine uusiutuvaksi dieseliksi sekä hankkimalla kymmenen uutta biokaasua käyttävää rekkaa raskaaseen liikenteeseen. Jo aiemmin näitä rekkoja oli käytössä kuusi. 16. Postinjakelussa jo 38 prosenttia kotitalouksista tavoitetaan sähköllä, esimerkiksi sähköpyörillä, sähköskoottereilla, sähköisillä jakelukärryillä tai sähköautoilla.

- Nyt tehdyn tutkimuksen perusteella verkkokaupan kasvu jatkuu myös globaalisti ja siksi on erittäin tärkeää, että yhtiöt jatkavat globaalia yhteistyötään kuljetusten aiheuttamien päästöjen pienentämiseksi. Tänään vietettävä Green Postal Day on hyvä hetki pysähtyä tarkastelemaan yhdessä saavutettuja tuloksia matkalla kohti vähäpäästöisempiä kuljetuksia”, sanoo Postin vastuullisuusjohtaja Noomi Jägerhorn. ”Olen erittäin ylpeä siitä, että olemme Suomessa omien päästöjemme suhteen ottaneet tavoitteeksi sen kaikkein kovimman, täyden nollan.

Lisää Green Postal Day -päivästä voi lukea osoitteessa https://www.ipc.be/greenpostalday.