MAN - Vaihtoautot

Liikenne- ja viestintäministeriö on julkaissut koosteen taksilakien muuttamista koskevista lausunnoista. Esitysluonnoksesta saatiin 9. heinäkuuta 2020 päättyneellä kierroksella yhteensä 95 lausuntoa.

Laatuun ja turvallisuuteen liittyvät ehdotukset tarkoituksenmukaisia

Taksipalveluiden laatua ja turvallisuutta parantavia ehdotuksia pidettiin laajasti kannatettavina ja tarkoituksenmukaisina. Erityisryhmien kuljettajakoulutuksen vapaaehtoisuus nähtiin toimivana ratkaisuna, vaikka muun muassa erityisryhmien edustajat esittivät myös koulutuksen pakollisuutta.

Liikenne- ja viestintäviraston roolia kuljettajien koulutusorganisaatioiden hyväksyjänä ja toiminnan valvojana kannatettiin. Osa lausunnonantajista piti tiettyjä koulutusorganisaation vastaavalle johtajalle esitettyjä vaatimuksia (voimassa oleva taksinkuljettajan ajolupa ja vähintään vuoden kokemus päätoimisena taksinkuljettajana toimimisesta) liiallisina.

Taksinkuljettajan kokeen kehittämistä ja kokeen aikana havaittuun vilppiin puuttumista kannatettiin vahvasti ja osa esitti, että Liikenne- ja viestintäviraston vilppiin syyllistyneelle asettama kokeeseen osallistumista koskeva karenssiaika tulisi olla pidempi. 

Mielipiteet jakaantuivat saatavuuteen liittyvien tietojen raportoinnista

Henkilöliikenteen liikkumispalvelun tarjoajalle ehdotettua velvollisuutta toimittaa viranomaiselle määräajoin tarjoamiensa tai välittämiensä palvelujen tarjontaa ja toteutunutta kysyntää koskevat tiedot alueellisesti ja ajallisesti luokiteltuna pidettiin erityisesti viranomaisten lausunnoissa tarpeellisena saatavuuden tilannekuvan luomiseksi.

Sen sijaan erityisesti taksialan toimijat suhtautuivat ehdotukseen kriittisesti, koska sen katsottiin aiheuttavan lisää hallinnollista taakkaa ilman suoraa vaikutusta palvelujen saatavuuteen. Osa lausunnonantajista korosti myös konkreettisten saatavuutta parantavien toimenpiteiden tarpeellisuutta.

Harmaan talouden torjunnalle laaja kannatus

Valtaosa lausunnonantajista kannatti harmaan talouden torjuntaan tähtääviä ehdotuksia ja niiden nähtiin parantavan taksimarkkinoiden valvontaa ja luotettavuutta.

Eniten harmaan talouden osalta kommentointiin ehdotuksia, jotka koskevat taksamittareita ja muita laitteita sekä järjestelmiä. Noin puolet asiaa kommentoinneista vastaajista ei kannattanut näitä ehdotuksia tai toivoi niihin muutoksia.

Osa asiaan kriittisesti suhtautuneista lausunnonantajista esitti pakollisia EU:n mittauslaitedirektiivin mukaisia taksamittareita kaikkiin takseihin, kun taas osa toivoi, että myös muita kuin direktiivin vaatimukset täyttäviä digitaalisia ratkaisuja voisi hyödyntää myös taksimatkan hinnan määrityksessä.

Lausunnoissa korostettiin teknologianeutraaliutta erilaisista näkökulmista. Joissakin lausunnoissa nostettiin esille tarve saada muulle laitteelle tai järjestelmälle nopeasti tarkempia määräyksiä, jotta ne osattaisiin ottaa huomioon tuotekehityksessä. Samalla epätietoisuus laitteille asetettavista vaatimuksista hälvenisi.

Muutamassa lausunnossa ehdotettiin, että muille laitteille tai järjestelmille tulisi hankkia viranomaishyväksyntä ennen niiden käyttöönottoa. Ehdotettua taksamittarisääntelyä pidettiin toisaalta myös kohtuullisena kompromissina kaikille pakollisten taksamittareiden ja sovellusten sallimisen välillä.

Yrittäjäkoulutusta ja siihen sisältyvää koetta pääasiassa kannatettiin. Sen katsotaan luovan edellytyksiä luotettavampaan ja laadukkaampaan taksiliiketoimintaan sekä edistävän taksiyrittäjien liiketoimintaedellytyksiä. 

Ehdotusta taksivalaisimen käyttövelvollisuudesta pääosin kannatettiin, koska se lisää taksien tunnistettavuutta ja parantaa taksitoiminnan valvontaa. Taksialan edustajat esittivät myös värillisen rekisterikilven käyttöä taksiajoneuvoissa.

Taksialan lausunnoissa toivottiin myös tehokkaampaa puuttumista esimerkiksi sosiaalisessa mediassa toimiviin kyytiryhmiin, joissa lausuntojen mukaan tarjottaisiin myös ammattimaista kuljetuspalvelua.

Hinnoitteluun toivotaan selkeyttä, keinoista eri näkemyksiä

Näkemys taksipalvelujen hinnoittelun selkeyttämisen tarpeesta jaettiin laajasti. Hinnoittelun selkeyttämiseen tähtääviin ehdotuksiin suhtauduttiin kuitenkin varsin kaksijakoisesti.

Osa taksialan toimijoista kritisoi erityisesti hinnoittelurakenteen sääntelyä. Lausunnoissa ei juurikaan otettu kantaa esitykseen, jossa mahdollisuus enimmäishintojen asettamiseen rajattaisiin erityisryhmille suunnattuihin lisäpalveluihin.

Useat taksialan toimijat kuitenkin katsoivat, ettei taksipalveluille tulisi asettaa enimmäishintoja. Erityisryhmien järjestöt puolestaan katsoivat, ettei erityisryhmien lisäpalveluista tulisi periä lisämaksuja tai että lisämaksuissa ei saisi huomioida erityisvarusteiden hankintakustannuksia.

Velvoitteeseen ilmoittaa esimerkkimatkan hinta suhtauduttiin pääosin myönteisesti, vaikkakin osa lausunnonantajista piti sitä tarpeettomana, eikä uskonut sen lisäävän asiakkaiden mahdollisuuksia arvioida matkan kokonaishintaa tai vertailla taksiyritysten hintoja.

Mitä seuraavaksi?

Lakiluonnoksen valmistelu jatkuu virkamiestyönä. Jatkotyössä otetaan huomioon lausuntokierrokselta saatu palaute. Hallituksen esitys lakiin tehtäviksi muutoksiksi on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä.

Lausuntopalvelun kautta jätetyt lausunnot ovat julkisia ja löytyvät palvelusta. Valtioneuvoston julkiseen hankeikkunaan on viety sekä lausuntopalveluun sekä suoraan ministeriön kirjaamoon jätetyt lausunnot.