MAN - Vaihtoautot

Komissio ehdotti ajokortteja koskevien sääntöjen nykyaikaistamista, kaikkialla EU:ssa voimassa olevaa digitaalista ajokorttia sekä uusia säännöksiä liikennesääntöjen rajatylittävän valvonnan tehostamiseksi. Viime vuonna EU:n teillä menehtyi yli 20 000 ihmistä. Suurin osa oli jalankulkijoita, polku- tai moottoripyöräilijöitä sekä potkulautailijoita.

Komission ehdottamat uudet säännöt parantavat kaikkien tienkäyttäjien turvallisuutta ja auttavat EU:ta saavuttamaan tavoitteensa lopettaa liikennekuolemat EU:ssa vuoteen 2050 mennessä (ns. nollavisio). Ne valmistavat kuljettajia päästöttömien ajoneuvojen käyttöön ja kaupunkiajamiseen, jossa on otettava huomioon jalankulkijat sekä polkupyörien ja kaksipyöräisten ajoneuvojen lisääntyminen.

Lisäksi uudet säännöt antavat nuorille kuljettajille mahdollisuuden hankkia kokemusta avustetun ajoharjoittelun avulla, minkä myötä nuoret voivat opetella ajamaan ja saada ajokortin jo 17-vuotiaana. Ajoluvan 17-vuotiaana saavat voivat aloittaa yksin ajamisen 18 vuotta täyttäessään ja työskennellä tietyin ehdoin ammattikuljettajana. Tämä helpottaa nykyistä kuljettajapulaa.

Nykyaikaisemmilla ajokorttisäännöillä parannetaan liikenneturvallisuutta ja helpotetaan arkea

Ajokortteja koskevalla ehdotuksella muutetaan voimassa olevaa EU:n lainsäädäntöä. Se perustuu useissa EU-maissa jo voimassa oleviin parhaisiin käytäntöihin.

Uusien sääntöjen keskeisenä tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta erilaisin toimin. Komissio ehdottaa esimerkiksi, että aloittelevia kuljettajia koskee kokeen suorittamisen jälkeen vähintään kahden vuoden koeaika ja nollatoleranssi rattijuopumukseen. Tämä on olennaisen tärkeää, sillä vaikka nuorten kuljettajien osuus kaikista kuljettajista on vain 8 prosenttia, 40 prosentissa kuolemaan johtaneesta kolarista on osallisena alle 30-vuotias kuljettaja.

Myös ajo-opetusta ja ajokoetta kehitetään siten, että kuljettajat saavat entistä paremmat valmiudet ottaa huomioon muun muassa jalankulkijat ja pyöräilijät.

Lisäksi ajokyvyn terveydellisessä arvioinnissa otetaan entistä paremmin huomioon sairauksien hoidon kehittyminen.

Jotta ajokorttien tunnustaminen olisi yksinkertaisempaa EU-maiden välillä, komissio ehdottaa maailman ensimmäistä digitaalista ajokorttia.

Ajokortin hankkimisen osalta ehdotetuissa koesääntöjen päivityksissä otetaan huomioon siirtyminen päästöttömiin ajoneuvoihin. Kokeessa arvioidaan esimerkiksi kehittyneisiin ajoavustinjärjestelmiin ja muihin automatisoituihin teknologioihin liittyviä tietoja ja taitoja. Uusille kuljettajille opetetaan myös, miten heidän ajotyylinsä, esimerkiksi vaihteiden käyttö, vaikuttaa päästöihin. Lisäksi B-luokan ajokortilla ajettavan ajoneuvon sallittua massaa muutetaan vaihtoehtoisia polttoaineita käyttävien ajoneuvojen osalta, koska akkukäyttöiset päästöttömät ajoneuvot voivat olla painavampia.

Turvallisuuteen liittyvien liikennesääntöjen tehokas rajatylittävä täytäntöönpano

Nykyiset rajatylittävää valvontaa koskevat EU:n säännöt ovat auttaneet varmistamaan, että asuinmaansa ulkopuolella liikennerikkomuksiin syyllistyvät henkilöt tunnistetaan. Kuitenkin vuonna 2019 noin 40 prosenttia ulkomailla tehdyistä rikkomuksista jäi rankaisematta joko siksi, että rikoksentekijää ei tunnistettu, tai siksi, että maksua ei peritty.

Tämänpäiväisillä ehdotuksilla pyritään korjaamaan tämä puute antamalla lainvalvontaviranomaisille pääsy kansallisiin ajokorttirekistereihin. Komissio ehdottaa myös, että olemassa olevien kansallisten yhteyspisteiden roolia vahvistetaan. Tämän tarkoituksena on helpottaa yhteistyötä rikosten tutkintaan osallistuvien lainvalvontaviranomaisten kesken.

Nykyinen lainsäädäntö kattaa joitakin yleisimpiä ja räikeimpiä rikkomuksia, kuten ylinopeuden ja rattijuopumuksen. Komissio ehdottaa, että lainsäädännön soveltamisalaa laajennetaan kattamaan myös tietyt liikennerikkomukset, esimerkiksi riittämätön turvaväli edessä olevaan ajoneuvoon ja vaarallinen ohitus. Nämä lisäykset auttavat varmistamaan, että tällaisista rikkomuksista koituu seuraamuksia. Ne parantavat EU-maiden mahdollisuuksia määrätä muista EU-maista tuleville kuljettajille rangaistuksia liikennerikkomuksista. Niillä varmistetaan myös kuljettajien yhdenvertainen kohtelu riippumatta siitä, mikä on heidän asuinmaansa.

Ajokieltojen EU:n laajuinen voimassaolo: tehokkaampi rankaiseminen vakavista rikkomuksista

Jotta varmistetaan, että liikennerikkomukset johtavat seuraamuksiin, otetaan käyttöön uusi järjestelmä. Se mahdollistaa koko EU:n laajuisen ajokiellon asettamisen tapauksissa, joissa EU-maa määrää kuljettajan ajokieltoon alueellaan tapahtuvan rikkomuksen vuoksi.

Tämänpäiväinen ehdotus kattaa vakavat liikennerikkomukset, joihin kuuluvat ylinopeus, ajaminen alkoholin tai huumeiden vaikutuksen alaisena sekä liikennerikkomukset, joista aiheutuu kuolema tai vakava ruumiinvamma.