MAN - Vaihtoautot

Koronavirusepidemian vuoksi Saksan valtio sulkee laajasti vähittäiskauppaa lukuun ottamatta elintarvikekauppoja, apteekkeja ja palveluita, jotka arvioidaan välttämättömiksi. Sulkemiset kestävät tämänhetkisen tiedon mukaan noin kuukauden.

Tämä päätös tarkoittaa sitä, että myös Kamux joutuu sulkemaan myymälänsä Saksassa. Kamuxilla on Saksassa kuusi myymälää. Kamuxin mukaan tilanne on valitettava, mutta ihmisten terveys ja epidemian leviämisen estäminen ovat etusijalla. Yhtiö jatkaa asiakkaiden palvelua ja autokauppaa Saksassa sähköisten kanavien kautta vahvalla etämyyntitiimillä.

Suomessa ja Ruotsissa autokauppa myymälöissä jatkuu

Suomessa ja Ruotsissa autokauppa jatkuu normaalisti kaikissa 66 myymälässä. Myymälöissä kiinnitetään erityistä huomiota yleiseen hygieniaan ja siivoukseen. Verkkoasioinnilla ja -kaupalla on vahva jalansija Suomessa ja Ruotsissa. Auton ostaminen on helppoa verkossa ja chatin kautta, puhelimitse ja sähköpostin välityksellä. Kotiintoimitus on osa Kamuxin palvelumallia. Jo nykyisellään noin kolmannes Kamuxin asiakkaista valitsee digitaalisen asioinnin.