Scason_Kuljetusnet-banneri1000x400pxPTS26.jpeg
previous arrow
next arrow

Kamux on aloittanut käytettyjen autojen kaupan Saksan markkinoilla avaamalla siellä ensimmäisen liikkeensä.

- Ensimmäinen autokauppa tehtiin 9. joulukuuta, konsernijohtaja Juha Kalliokoski kertoo.

- Saksan markkina muistuttaa Pohjoismaita. Vaihtoautokauppa on hajaantunut monelle pienelle toimijalle. Oli nähtävissä tilausta Kamuxin kaltaiselle mietitylle kuluttajakonseptille, hän jatkaa.

Kamuxin tarina alkoi Suomesta ja laajentui kolme vuotta sitten Ruotsiin.