MAN - Vaihtoautot

Hallitus on antanut esityksen koko Euroopan unionissa sovellettavan arvonlisäverotuksen uudistuksen toteuttamisesta Suomessa. Heinäkuun alusta voimaan tulevan muutoksen myötä kaikista, myös korkeintaan 22 euron arvoisista EU:n ulkopuolelta toimitettavista sekä EU:n tullialueella verorajan ylittävistä lähetyksistä on maksettava arvonlisävero ja tehtävä tullaus. Yhteisellä uudistuksella tavoitellaan tasavertaisempaa kilpailutilannetta kotimaisille ja muille EU-maiden yrityksille. Tullauksen voi antaa joko asiamiehen, kuten Postin tai muun kuljetusyrityksen tehtäväksi tai tehdä itse Tullin asiointipalvelussa.

Koko EU-alueella tulee 1.7.2021 voimaan verkkokaupan arvonlisäverouudistus, joka vaikuttaa monien verkkotilaajien arkeen. Tämän jälkeen kaikki EU:n ulkopuolelta tulevat lähetykset pitää tullata, ja niistä pitää maksaa arvonlisäveroa. Tällä hetkellä veroa ei tarvitse yleensä maksaa pienistä verkkokauppaostoksista, joiden arvo on 22 euroa tai sen alle. Muutos koskee lisäksi EU:n tullialueella verorajan ylittäviä tavaroita. Arvonlisävero tulee siis jatkossa maksaa ja tullaus tehdä myös Ahvenanmaalta muuhun Suomeen tai toisin päin toimitettavista lähetyksistä sekä muista EU-maista Ahvenanmaalle saapuvista lähetyksistä.  

Uudistuksella tavoitellaan reilumpaa kilpailutilannetta kotimaisille ja muille EU-maiden yrityksille, koska tähän saakka pienten lähetysten arvonlisäverovapaus on antanut kilpailuedun EU:n ulkopuolelta tapahtuvalle verkkomyynnille.

Hallitus on antanut 25.2.2021 esityksen siitä, miten verkkokaupan arvonlisäveron uudistus toteutetaan Suomessa.

Tulli on uudistanut henkilöasiakkaiden tuontitullauspalveluansa, jotta tullauksen tekeminen olisi mahdollisimman helppoa ja sujuvaa. Tullauksen voi myös antaa Postin tai muun kuljetusyrityksen tehtäväksi. Jos arvonlisäveroa ei ole maksettu aikaisemmin, se maksetaan tullauksen yhteydessä.

- Pienten lähetysten tullaus hoituu aivan samalla tapaa kuin tällä hetkellä yli 22 euron lähetysten. Tullauksen voi usein ostaa suoraan kuljetusyritykseltä tai muulta edustajalta tai tehdä itse Tullin asiointipalveluissa, kertoo henkilöasiakkaiden asiointipalveluiden kehityksestä vastaava tulliylitarkastaja Nadja Painokallio.

Joissain tapauksissa ostaja voi maksaa arvonlisäveron jo tavaran ostohinnassa – lisätietoja Vero.fi-sivustolla. Tässäkin tapauksessa ostajan pitää tehdä tulli-ilmoitus itse tai valtuuttaa esimerkiksi kuljetusyritys sen tekemiseen.

Omien verkko-ostosten lopullisen hinta-arvion voi tarkistaa juuri uudistetun Tullilaskurin avulla. Henkilöasiakkaille tarkoitetulla Tullilaskurilla nettitilaaja voi vaivattomasti laskea arvion tullimaksun ja arvonlisäveron määrästä ennen nettiostosten tekemistä EU:n ulkopuolelta. Lisäksi palvelu antaa vinkkejä siihen, mitä nettitilaajan kannattaa ottaa huomioon varmistaakseen, että paketit saapuvat mutkattomasti perille.