MAN - Vaihtoautot

Uuden polttoaineen veroton litrahinta olisi 0,56–0,74 euroa. Lisäksi se tuottaisi 75 prosenttia vähemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin bensiini. LUT-yliopistossa on löydetty uusi, kilpailukykyinen tapa tuottaa polttoainetta vähäpäästöisesti. Raaka-aineena käytetään metsäteollisuuden sivutuotteita tai energiapuuta, joista tuotetaan etikkahappoa. Power-to-X-teknologialla siitä saadaan yhdessä vedyn kanssa etanolia hiilineutraalin liikenteen tarpeisiin.

-Perinteinen prosessi voi tuottaa noin 200–300 litraa bioetanolia tonnia kuivaa puuta kohden, kun taas lisävedyllä tehostettu prosessi voi tuottaa sitä jopa 1 500 litraa. Etanolia voidaan sekoittaa polttoaineeseen ja metanolia puolestaan käyttää kemianteollisuuden raaka-aineena esimerkiksi hartsien valmistuksessa, LUT-yliopiston apulaisprofessori Kristian Melin kertoo. 

Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Münchenin teknillisen yliopiston kanssa. LUTin Lahden kampuksella työskentelee neljä biotalouden professoria, ja Melin on heistä yksi. Heidän tutkimustaan rahoittaa Marjatta ja Eino Kollin Säätiö.