MAN - Vaihtoautot

Kansainvälisten toimitusketjujen haasteiden keskellä Nurminen Logisticsin Kiinan juna kulki Hefeistä Helsinkiin ennätysnopeasti yhdessätoista päivässä. Samaan aikaan kun merirahdin ja lentorahdin käsittelyissä on paikoitellen merkittäviäkin haasteita, päästään junarahdissa palvelemaan asiakkaita normaalisti ja myös matkustajaliikenteen häiriöistä riippumatta. Kiinassa työvoiman liikkuvuuteen kohdistuneita rajoituksia helpotetaan edelleen. Kuljetusten tilausruuhkia päästään purkamaan maan sisällä.

Juniin on riittänyt rahtikontteja, ja niiden saatavuus myös Suomessa on hyvä. Nurminen Logisticsin seuraava juna lähtee Suomesta kohti Kiinaa 20. maaliskuuta, ja siihen mahtuu vielä muutamia varauksia.

”Korona on aiheuttanut runsaasti haasteita eri kuljetusmuotojen kalustokapasiteettiin sekä aikatauluihin. Olemme ylpeinä seuranneet 29.2. lähteneen tuontijunamme kulkua – kuljetusaika Hefeistä Helsinkiin oli vain yksitoista päivää. Junamme seuraavat aikataulutetut lähdöt on vahvistettu eikä meillä ole ongelmia kaluston saatavuuden kanssa.” tiivistää Marjut Linnajärvi, joka vastaa Nurminen Logisticsin Kiinan junayhteydestä.

Yritykset ympäri maailmaa etsivät tällä hetkellä työkaluja, joilla helpottaa toimitusketjuhäiriöiden vaikutuksia tuotantoon ja toimituksiin. Pohjoismaiseen toimintatapaan nojaava säännöllinen junayhteys on yksi ratkaisu, jota yritykset voivat käyttää kiertääkseen meri- ja lentorahtiin syntyneitä pullonkauloja. Seuraavat lähdöt Suomesta Kiinaan toteutuvat 20. maaliskuuta ja 3. huhtikuuta.