MAN - Vaihtoautot

Pohjois-pohjanmaan ELY-keskuksen joukkoliikenteen ostosopimukset ovat pääosin päättymässä keväällä 2016. Joukkoliikenteen hankintojen määrä joudutaan ELY-keskuksen mukaan karsimaan.

Osalle nykyistä liikennettä ei ole enää kysyntää. Lisäksi ELY-keskus joutuu sopeuttamaan ostojaan käytettävissä olevaan rahoitukseen. Ostoja vähennetään noin 0,7 milj. euroa vuositasolla.  Lakkautettavien vuorojen matkustajamäärä on ollut noin 70.000 matkustajaa/vuosi.

Määrärahojen niukkuudesta johtuvat leikkaukset ovat ELY-keskuksen mukaan pyritty kohdentamaan siten, että ne eivät aiheuta kunnille merkittäviä kustannuksia esimerkiksi koulukuljetusten järjestämiseksi. Joukkoliikenteen palveluja on pyritty turvaamaan myös kuntien ja ELY-keskuksen yhteishankinnoilla mm. Kainuussa ja Koillismaalla.