MAN - Vaihtoautot

Kansainvälisen maantiekuljetusjärjestö IRU:n maailmanlaajuinen kyselytutkimus 25 maassa Amerikoissa, Aasisassa ja Euroopassa antoi vastauksia yli 1500 kuljetusyritykseltä.

Kuljettajapula kasvaa hälyttävästi ympäri maailmaa.

Euroopassa kuljettajapula kasvoi 42% vuodesta 2020 vuoteen 2021. Avoimia työpaikkoja oli Romaniassa 71 000, Puolassa ja Saksassa 80 000, Isobritanniassa 100 000. Meksikossa avoimia työpaikkoja oli 54 000 eli kasvua 30%; Kiinassa 1,8 miljoonaa eli kasvua 140%.

Kuljettajapulan ennustetaan kasvavan entisestään: Turkissa 15%, Meksikossa 32%, Euroopassa ja Euraasiassa 40%.

Palkankorotukset vuonna 2021 eivät ole ratkaisseet ongelmaa.

Naisia ei edelleenkään saada kuljettajiksi.

Kuljettajista alle 3% oli naisia kyselytutkimuksen perusteella. Kiinassa kuitenkin alle 5% ja USA:ssa alle 8%. Bussikuljettajissa tilanne oli parempi, alle 12% oli naisia. Kuljetusalalla kokonaisuudessaan Euroopassa alle 22% ja USA:ssa alle 28% oli naisia, mikä edelleen on paljon alle työpaikkatarjonnan.

Nuorten ja vanhempien kuljettajien väestölliset erot kasvavat.

Useimmilla kyselytutkimuksen alueilla vain 6-7% kuljettajista oli alle 25-vuotiaita. Vastaavasti yli 55-vuotiaita kuljettajia on 2-5 kertaa enemmän kuin alle 25-vuotiaita. Euroopassa ja USA:ssa vanhemmat kuljettajat muodostavat noin kolmanneksen koko työvoimasta. Euroopassa kuljettajien keski-ikä 47 vuotta on kaikkein korkein.

Kuljettajien ikäero kasvaa huolestuttavimmin Euroopassa, jossa vain 3% bussikuljettajista oli alle 25 vuotiaita vuonna 2021. Sitä vastoin kuljettajista 32% oli yli 55-vuotiaita ja kaikkien kuljettajien keski-ikä oli 50 vuotta.