MAN - Vaihtoautot

KTM Iiris Pohjanpalo on nimitetty 1.1.2020 lukien Nurminen Logistics Oyj:n talousjohtajaksi (CFO).

Pohjanpalon vastuualueelle tulevat kuulumaan yhtiön talousasioiden kokonaisvaltainen hoitaminen pitäen sisällään talous- omaisuus- ja rahoitusasiat. Hän raportoi tehtävässään toimitusjohtaja Tero Vaurasteelle ja kuuluu yhtiön johtoryhmään. Hän on aikaisemmin toiminut yhtiön Group Business Controllerina ja tätä ennen Group Controllerina
Firassa. 

Nykyinen CFO, KTM Teppo Talvinko jatkaa asiantuntijatehtävissä yhtiössä tukien tehtävänsiirrossa ja siirtyy yhtiön ulkopuolelle Q1 2020 aikana. Kiitämme Talvinkoa hyvästä palveluksesta suomalaisen ja kansainvälisen logistiikkatalon asiakkaiden ja omistajien parhaaksi ja toivotamme Pohjanpalolle menestystä uuteen tehtävään.