MAN - Vaihtoautot

Liikennettä valvovan poliisin kyvyttömyys on saanut uuden kovan tuomion. Helsingin hovioikeus on vahvistanut 70-vuotiaata naiskiljettajaa sakottaneen poliisin ammattitaidottomaksi ja hylännyt poliisin määräämät sakot.

Jo viime keväänä Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) tekemä poliisimme liikenneturvallisuustyön tuloksellisuusselvitys 5/2019 antoi murskaavan lausunnon poliisimme ammattitaidosta ja työstä tien päällä (vrt. Auto, tekniikka ja kuljetus 5 ja 6/2019). Viidessä vuodessa, 2014-2018, Suomen liikenneturvallisuuden kehitys on vajonnut huippusijoituksesta sijalle 25. EU:n 28 jäsenmaan joukossa eli 4. huonoimmaksi!

Uudessa esimerkkitapauksessa 70-vuotias naispuolinen rekkakuski oli kuljettanut perävaunulla 8 tonnin merikonttia, kun poliisin rekkaratsia oli pysäyttänyt hänet Vuosaaren tunnelin suulla. Tarkastava poliisikonstaapeli oli syyttänyt häntä siitä, että kontin kaikki 12 lukkoa olivat kiinnittämättä. Poliisi oli tarkistanut kantansa toiselta ratsiaan osallistuneelta poliisilta. Nainen puolustautui sillä, että merikonteissa on vain lukkotapit neljässä kulmassa eikä muita lukituskohtia ole. 

Tämän jälkeen konstaapeli oli vaatinut naiselta liikenneyhtiön vastaavan henkilön puhelinnumeroa. Nainen antoi oman numeronsa, ja vastasi itse poliisin puheluun, koska oli itse ko. vastuuhenkilö.  Raivostunut poliisi kuvasi 12 auki olevaa lukkoa ja määräsi naiselle 20 päiväsakkoa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Käräjäoikeudessa konstaapeli sanoi toimineensa poliisin ohjeiden mukaisesti ja vannoi, että kaikki 12 lukkoa oli auki. Oikeus piti kummankin osapuolen kertomuksia uskottavina, mutta katsoi, että kuljettajan käsitykselle voi antaa vain rajallisen merkityksen verrattuna poliisiin. Oikeus katsoi, että kontti olisi voinut pudota tielle, ja määräsi naiselle 20 päiväsakon rangaistuksen liikenteen vaarantamisesta.

Hovioikeudessa raskaaseen liikenteeseen erikoistunut, VTT:llä opetustehtävissä toiminut asiantuntija tyrmäsi täysin poliisin näkemyksen. Hän selitti merikontin lukitustoiminnan vain neljästä kulmastaan lukoista nousevien tappien varaan. Poliisi oli väittänyt, ettei lukkojen varmistussiivekkeitä oltu kiristetty. Asiantuntija totesi, että siivekkeet oli tarkoitettu merikuljetuksiin, jossa useita kontteja pinotaan päällekkäin. HO hylkäsi poliisin antamat sakot liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

(Lähde: Iltalehti / Risto Kunnas 8.10.2019)

Eläkeikärajan reilusti ylittäneen 70-vuotiaalle naiskuljettajalle määrätyt 20 päiväsakkoa olisivat merkinneet 240 euron sakkoa. Se kuvastaa kuljettajan tulotasoa ja työn tarvetta, ja häneltä vaadittua rohkeutta viedä asia poliisia vastaan HO:een puitavaksi. Poliisin osaamista ja asennetta asiassa on vaikea puolusta millään tavalla.

Käräjäoikeuden ratkaisu kuvastaa myös yksityishenkilön periaatteessa toivotonta tilannetta poliisia vastaan. Erityisesti peräänajotapauksissa poliisin tuomio peräänajajan automaattisesta syyllisyydestä on herättänyt yleistä hämmästystä ja johtanut järjettämiin tuomioihin oikeudessa. (Toim.huom.)